Göteborgin reissu ei mennyt ihan puikkoihin vaikka nilkka toimiikin moitteitta. Torstaina tein kaksi lyhyttä suunnistustreeniä joista toisen yöllä. Perjantaina aamulenkit ja tunnin polkujuoksut höystettynä juoksutekniikalla ja lyhyillä alamäkirullauksilla. Illalla Täsmänäyttö 10milaa ajatellen - 6.7km mäkinen leirikisa yöllä. Koukkua 30sekuntia ja reilut kolmen minuutin pohjat ennen Nurmosta. Positiivinen suoritus - kyseessä kun oli peräti toinen kerta lamppu päässä Jukolan jälkeen. Jonkinverran jäädään Junnusta ja Heinosesta.
Sen verran oli ilmeisesti adrenaliinia pelissä etten juostessa huomannut muuta kun lievää lihasten väsymistä. Maastojuoksussa on vielä rajusti tekemistä, maastoaskelta ei rennoksi ja joutuisaksi parane vielä kehua. Varsinkin alamäet ovat aikamoista jäkittämistä ja varomista. Treenin jälkeen oikean takareiden lähentäjän seutu ei kuitenkaan lupaillut suurempia ja siihenpä se leiri todellisuudessa loppuikin vaikka lauantaina oli väkisin vielä maastojuoksua kokeiltava. Ei onnistunut, 25min kohdalla järki voitti ja tulin kävellen pois. Ei auttanut myöskään takareisijumppa eivätkä venyttelyt joten sunnuntain keskimatkan tuloslistalla lukee ej start. Ej hyvä eikä optimistisimpien suunnitelmien mukaan.
Ilmeisesti jokin lievä repeämä, kramppi tai hermoärsytys lähentäjän tai jonkin muun takareiden lihaksen yläosassa / kiinnityskohdassa on - oma arvaukseni on yhtä hyvä ja ympäripyöreä kuin lääkärin tai fysioterapeutin. Pintapuolisella tarkastelulla on tuolla alueella hankala tehdä diagnoosia, joten kuulemma sen pahimman vaihtoehdon mukaan on syytä edetä ettei pitempiaikaisia vaurioita tule. Lepoa, kevyttä kuntopyöräilyä, jalkajumppaa ja venyttelyä onkin ollut ohjelmassa. Eipä silti että juoksemaan olisi ollut asiaakaan kun kävelykin aiheuttaa tuntemuksia. Kauden avaus siirtyy muutamalla viikolla, tai eihän se mihinkään siirry kun en Huippuliigaan alunperinkään muistanut ilmoittautua. Tiomila on siinä kintahalla. Loukkaantuneena tai sairaana kilpailemista on tullut kokeiltua niin monesti huonolla menestyksellä etten siihen enää aio sortua. Ehjä on oltava tai viivalle ei tulla, mieluusti olisi vielä kunnossakin.
Ei liene vaikea arvata että kyseessä on leikattu koipi. Ei myöskään kovin kaukaa haettua ole että leikkauksen jälkeen askel on hieman erilainen ja kuormittaa takareittä eri tavalla kuin aiemmin. Ilmeisesti viimeisen reilun kuukauden harjoittelu kasvavine vauhteineen, määrineen ja varsinkin maastoon siirtymisen seurauksena on ollut riittävää ja se heikoin paikka alkaa prakata. Pirustako sitä aina etukäteen arvaa, nyt jos koskaan on kuitenkin edetty maltilla ja varovaisin askelin. Jälkiviisaastella voisi toki silläkin että takareisien ja pakaroiden lieviin oireisiin olisi ollut syytä reagoida jo kuukausi sitten kun ensimmäisset varoitusmerkit ilmaantuivat. Mutta kuinka erottaa terve ja sairas kipu, riittävä ja liiallinen kuormitus?
Lihasvamma, perhana. Olenko tulossa vanhaksi, onko aika hieroa linimentit reisiin ja hankkia polvenlämmittimet?
