Hiljaista eloa

Kesä ja sitämyötä suunnistuskausi 2008 hujahtivat melkoisen hiljalleen elellessä. Takareisivamma ei ottanut parantuakseen ja kaikenlainen liikunta jäi vähille kesäkuun alkupuolen jälkeen. Ei niinkään motivaation puutteen takia vaan siitä yksinkertaisesta syystä ettei edes korvaavien harjoitteiden tekeminen enää tahtonut onnistua kun takareisi ja sitä myötä pakara ja alaselkä tulistuivat pienestäkin liikunnasta. Kropan asettamissa rajoissa tulikin lähinnä keskityttyä liikaan töiden tekoon; lomiakaan kun ei oikein haluttanut tuhlata jäiden polttelemiseen. Suunnistuspuoli jäi Fin5:llä ja Virossa käveltyihin kuntoratoihin ja, no pakko myöntää, MM-kisojen, s-p:n blogin ja reittihärvelin seurantaan. Harrastukseksi ja mielenvirkistykseksi on tullut ajantasaistettuja joitakin neliökilometrejä ja uudelleenkartoitettua vajaa neliökilometri Sipoota ja viimeiseksi väsättyä isoa sprinttikarttaa Nikkilästä.

Tätä kirjoittelen sohvalla jääpussi pakaran alla; pikainen häämatka päättyi keskiviikkoaamuna Turkuun Oravan veitsen alle, toki suunnitellusti. Leikkauskertomuksessa lukee eksploraatio hankalien oireiden takia ja löydöksenä bicepsin reunaan kiinni kasvanut iskiashermo, joka irroitetiin ja lisäksi arpeutunut ja tendinoosomainen semimembranosus -jänne, jota puolestaan veisteltiin ja löystettiin. Peukut pystyssä ja pahinta peläten mentiin pöydälle kun missään kuvissa tai enmg-tutkimuksissa ei vikaa näkynyt ja varovaisen toiveikkaina palattiin kotia. Parin kuukauden sisällä selvinnee millä aikataululla voi harjoitteluun paluuta suunnitella.

Olen tuskin koskaan ollut yhtä huonossa kunnossa kuin tällä hetkellä. On kuitenkin päivänselvää ettei 15 vuoden kestävyysharjoittelulla aikaansaadut rakenteelliset muutokset ole minnekään kadonneet ja parissa kuukaudessa ollaan taas melko hyvässä harjoittelutikissä ja sitämyötä pääsen varmasti kevääseen mennessä myös korkealle suoritustasolle. Siis mikäli terveyttä ja tahtoa löytyy.

Tässä syksyn mittaan onkin edessä hyvinkin perusteellinen yksinpuhelu siitä millä eväin, millä tasolla, missä roolissa ja minkälaisissa ympyröissä suunnistuselämä tulee jatkumaan - jatkumista sinänsä ei tarvitse sen kummemmin miettiä. Jospa sitä jalkoihinsa tuijottamisen sijaan taas pitkästä aikaa nostaisi leuan pystyyn ja suuntaisi ajatukset seuraavaan näkökenttään, näin vuoden pakollisen mutta jälkikäteen ajatellen erittäin tervetulleen breikin ja nollauksen jälkeen.