"Se on moi taas ja jou siihen niin. Aattelin taas yrittää josko sitä jaksas kirjotella tännenäin."Kampäkki kestävyysharjoittelun pariin olisi se ensimmäinen edellytys kampäkille sille omalle huipputasolle. Melkolailla on vielä kuitenkin matkaa tuolle ensimmäisellekin portaalle. Mun oli tarkoitus tehdä tammikuun puolivälistä helmikuun lopulle selvä perusvoimajakso, jonka aikana luotaisiin pohjaa kevättä kohti kovenevalle harjoittellulle. Reippaat pari viikkoa menikin kohtuullisen mukavasti sapluunalla 3 voimaa, yhet kakssataset, yksi kova/reipas, 2pitkää ja muutama muu suljutreeni siihen päälle. Hermotus ja voimapuoli alkoivat näyttää elpymisen merkkejä yhdessä yleisen vireystilan kanssa.
Ehdin Vuokattiinkin KR:n viikonloppuleirille, josta oli sitten tarkoitus jatkaa aina seuraavaan viikonvaihteeseen. Heti ensimmäisessä treenissä haettiin nöyryyttä oikein olan takaa Hernelahden iskiessä menemään elämänsä tunnossa. Kuulemma oli viimeksi hiihtänyt Pipån kanssa, joten vauhti oli kalibroitu sille tasolle. Oli valehtelematta ensimmäinen kerta lukuisten hiihtolenkkien historiassa kun Miika puskee kärjessä ja meikäläinen sinkeilee narussa letkan hännillä. Kunnossahan se Miika on, mutta silti melkoisen ennennäkemätön tilanne. Näytti siinä muutamalla muullakin tosin olevan hymy hyytymässä. Ja saattoipa jollakin olla ihan kirjaimellisestikin paska suksi. Illalla oli vuorossa tunnin rokkijumppa, kaikki muu hyytyi paitsi Ruotsinmaalta haettu kestovirne vetäjän kasvoilta. Sunnuntain pitkälenkki olikin peruskauraa, Hannu kärjessä, Heva ja muutama muu narussa.
Alkuviikolla kone näytti heräämisen merkkejä ja kakkosen ladut lähtivät kulkemaan, samoin voimatreeni ja kovempi lenkki siinä sivussa. Nilkka alkaa kuin alkaakin kestää perustreeniä, eikä yhtään liian aikaisin. No, torstaiaamuna olikin sitten aika kaartaa varikolle kurkkukivusta kärsien. Tuosta tuo olo on nyt viiden päivän ajan tasaisesti huonontunut kunnon räkätaudiksi. Inttivuoden jälkeen ei näin kovaa flunssaa mieleen muistukaan, liekö ollaan ihan influenssan puolella. Jos yhtään ennustelemaan lähtee niin menee hyvän matkaa ensi viikon puolelle ennen kuin voi haaveilla paluusta sorvin ääreen. Ja sehän korpeaa. Päivät rullaavaat kalenterissa ja kello tikittää. Kiire tulee. Ei ehdi. Vai ehtiikö sittenkin?
No turha itkeä väistämätöntä. Parempi olla kipeä helmi- kuin huhtikuussa. Jalkakin saa kaipaamaansa lepoa. Vahinko vaan, ettei yltiöpositiivisuus kuulu luonteenpiirteisiin. Kiire tulee. Kevätkausi on menetetty!
Vieläköhän Lapponia-hiihtoon saisi majoitusta?
