Uskoako vaiko ei?

27.11.09: Nelisen viikkoa operaatiosta; autolla ajo alkaa onnistua ja samoin istuminen lyhyissä pätkissä. Fiilis varovaisen positiivinen ja jollakin tavalla on alkanut kiinnostus urheilua kohtaan. Kaikin tavoin sitä koitan torjua, lähinnä pettymyksien pelossa. Silti kutkuttaa ajatus: Entä jos vielä kerran...


Salitreenit jatkuvat joka toinen päivä, crosstraineria teen jo hieman reippaammin ja pitempään, keskiviikkona 50min.  Pikkuhiljaa oma kuntoutus tehostuu ja voin aloitella tehokkaammat voimatreenit takareiden alueelle. Hiljaa hyvä tulee, toivottavasti tällä kertaa. Onhan tuosta kulunut jo aikaa kun edellisen kerran juoksin tai oikeastaan muutenkaan treenasin urheilijan tapaan. Taisi olla joku kokeiluluontoinen lenkki toukokuun loppupuolella 2008. Viimeinen kivuton ja suhteellisen normaali juoksutreeni oli Göteborgissa samana pääsiäisenä. Nohevasti laskien siitä on kulunut noin 20 kuukautta. Jos tässä viinaan menevä mies olisi niin ratkettu oltais ja moneen kertaan. On helppo ymmärtää urheilijan dilemmaa lopettamisen suhteen, varsinkin jos se loppu tulee ilman omaa tahtoa.


Näillä referensseillä ei ole kiire kuntoutua. Julistettakoon se tässä, hullulla on kuitenkin unelma vielä juosta kovaa, pitkään - ja lipulta lipulle. Ja jos siihen asti ei päästä niin ainakin aktiivinen elämäntapa on saletissa. Sen verran uskon että kahden hamstringlihaksen kiinnitys takaisin istuinkyhmyyn parantaa tilannetta kuluneeseen puoleentoista vuoteen verrattuna. Olishan se ollut hyvä jos kertaleikkauksella olisi selvitty mutta turha itkeä mennyttä. Aika kovaa koulua mutta sitä hienompaa olis taas joskus juosta ja liikkua kivutta.