31.12.07

Kausianalyysi 2007

Mistä lienee peräisin sanonta ettei paska enää pöyhimällä parane?

Olkoon sieltä taikka täältä - kuluneeseen harjoitusvuoteen se sopii kuin nyrkki silmään. Kiville meni. Oli kuin maa olisi niellyt Satunnaisten väläytysten miehen. Ensi kertaa seitsemään vuoteen se väläytys, mahdollisesti ainoa lajissaan, jäi tulematta. Voisihan sitä koittaa itselleen perustella että heikko vuosi johtui kaikenlaisesta krempasta kropassa mutta se olisi senluokan itsekusetusta että oksat pois. Suurin syy vaisuihin tuloksiin löytyy omasta nupista. Kuula oli niinsanotusti jumissa. Taisi se motivaatiopuolikin olla loppupeleissä melkoisen heikoissa kantimissa. Suunnistaminen kiinnosti tasan neljä kertaa: 10-milassa, Jukolassa, Suuntogamesten toisena päivänä ja eGamesin pidemmällä matkalla. Yhtään kehittävää taitotreeniä en saanut aikaiseksi. Juoksu kulki noin suunnilleen viitenä päivänä vuoden aikana. Suhteellisen heikko osumisprosentti. Lapualla osui ja upposi, samalla tuli yleisön silmissä se vuotuinen Palkkapäivä.

Perinteiseen tapaan plussilla ja miinuksilla:

+++++

Juko 1.
10-mila 3.
kehitystä viesteissä
kulki kerran vetotreenissä (huhtikuu) ja kerran pitkällä lenkillä (elokuu)
Tsekin leiri, Portugalin keikka, Ylläksen hiihdot

pitkä ------

syöksykierre henk.koht. kisoissa
Sairastelut useassa erässä
1 revennyt peroneus
plantaarifaskiitti
limapussi
uskon puute

Summana: Liikuntoa 500h+ (marras-elokuu), syys-lokakuu nollaa. Uusi startti nollapisteestä mutta kehä....n kokemuksella.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home