13.12.07

Uusia tavoitteita


Tavoitteellinen harjoittelu on hauskaa. Vaikka tässä vaiheessa tavoite nro 1 onkin nilkan kuntoutuminen, pitää tekemisessä olla myös muita tavoitteita. Rohkeninkin asettaa ensimmäisen konkreettisen tavoitteen ensi kaudelle ja ajattelin osallistua vesijuoksun MM-kilpailuihin mikäli ne ensi vuonnakin järjestetään. Tänään treenasin sitä varten tunnin verran.

Aamulla tein uuden nilkan ensimmäisen ulkona suoritetun harjoituksen. Fillaroin Gillerin ympäri Landbon kautta takas kotia. Puolentoista tunnin kohdalla varpaat tuhannen jäässä päätin että lämpimämmässäkin säässä tätä lajia voisi harrastaa ja ihan kunnon vehkeillä. Niinpä varasin Vesan kanssa viikon reissun Lanzarotelle tammikuun alkuun. Teemana maantiepyöräily mahdollisesti MTB-lenkillä höystettynä. Siellä ne protkin treenaa.

Motivaatiota spinningpyörän päälle saa rahalla - uskokaa tai älkää. Ja jos koipi ei vielä keväällä kestä kisaamista niin sitten Mallorcalle muitten fillarimiesten sekaan.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home