Peroneus päreinä

Nopeusvoimatreeni keskiviikkona ennen Virkiä-Jukolaa. Teen 50kg levytangolla puolikyykkyjä nousten päkiälle asti. Jonnekin muistini sokkeloihin on rekisteröitynyt mielikuva siitä, että jossakin vaiheessa oikea nilkka antoi myöten jonkin verran ja treenin jälkeen se oli jotenkin omituinen. Seuraavan aamun taitotreenissä se sitten häiritsi jo aikalailla; jokaisella askeleella kehräsluun alueella ja sen yläpuolella oli kipua. Laitoin homman hermopinteen piikkiin; tuntuu kuin jalka olisi osin poissa paikaltaan ja nivel lukossa. Ajattelen, että jos nyt pyöräyttäisin nilkan, ongelma poistuisi. Jukola-lauantaina aamiaiselle kävellessä tulee aikalailla epätoivoinen olo. Sattuu joka askeleella eikä kipu tahdo hävitä. Puolentunnin verkkalenkistä ensimmäiset puolisko on tuskaista, samoin verryttely ennen suoritusta. No, tulos oli hyvä vaikka pyöräytinkin jalan eikä se siitä kuitenkaan odotusteni vastaisesti kohentunut.

Jälkiviisaana olisi pitänyt mennä lääkärille jo tässä vaiheessa. Nyt sitkistelin koko kesän jalalla, joka ei pelannut lainkaan. Välillä hävisi tunto ulkosyrjältä, välillä juoksemisen esti kipu kehräsluun alla ja takana. Kaikenlainen kuntoutusyritys vei aina tilannetta vaan huonompaan suuntaan. Andersin käsittely tosin auttoi - aina seuraavaan treeniin asti. Niinpä kitkuttelin kisan silloin kisan tällöin ilman mahdollisuutta kunnolliseen harjoitteluun. Puolittainen puuhastelu ei koskaan ole ihmeemmin kiinnostanut - eikä se sitä tehnyt nytkään. Kivunkin olisi kestänyt mutta jalan pettäminen alta vähänkään epätasaisella alustalla vei innon ja motivaation rippeet. Syksyn rääppiminen SM-pitkänmatkan jälkeen olisi saanut jäädä kokematta. Kun ei kulje, ei kiinnosta, ei huvita eikä ole terveyttä ei velvollisuudentunto saisi olla aina se ainoa syy, joka pakottaa kisoihin. Halikkoviestissä oltiin siinä pisteessä että juokseminen oli lähes mahdotonta. Kävelykin teki tiukkaa, varsinkin heikommalla alustalla.

No, siinä vaiheessa kun ei ole enää hävittävää, voi mennä lääkäriin. Linko määräsi magneettiin jonka jälkeen Michelsson totesi että joo, molemmat peroneusjänteet on revenneet pitkittäissuunnassa, brevis ainakin kolmeen osaan ja longus kahtia. Nivelsiteetkin olivat löysällä, yllättäen Paha vamma, kuulemma, ja toipumisennuste epävarma. Kuukausien tauosta puhuttiin parhaassakin tapauksessa. Miika hommasi mulle ajan vielä Turkuun Oravalle, joka oli optimistisempi. Kuulemma tulee leikkauksen ja kuntoutuksen avulla ihan kelvolliseksi. Liekö kokemuksen tuomaa varmuutta, rohkeampaa optimismia vaiko molempia. Joka tapauksessa leikkaus edessä ja tämän vuoden puolella juoksut juostu.

Eipä siinä mitään, eilisen teeren poikia ei olla - siinäkään hommassa. Edellisestä kerrasta on onneksi aikaa jo seitsemän vuotta.