Hullun Unelma

Viikosta viis

2010-02-05T09:38:00.001+02:00

Vko 5:

ma ip: Salilla CT 20' + voima 60' + CT 20'. Ei ihan lihas palautunut.

ti: ip: Cy 20' + venyttelyt; liikaa töitä alkuviikosta

ke ap: Salilla CT 20' + voima 65' + CT 15' p: Hieronta 60' pakarat + reidet ip: Cy 60' hiljaa. Olikohan liian tiukka päivä, takareidet ja pakarat huutaa armoa.

to: ap: Ju 30'; jep, tais olla ke turhan kova. Takareidet jäkissä, istuinkyhmy arka.

Tulikouralla kontrolli "saa alkaa varovasti kokeilemaan hölkkäaskeleita hyvällä alustalla ja hiihtoa helpolla ladulla". Vielä 3kk kuulemma että lihasten kiinnitys takas istuinkyhmyyn on niin vahva kun
siitä tulee.

pe-su: Suunnistusvalmennusseminaari Vierumäellä; jos sitä ehtis pari kertaa liikkumaankin...

Akkojen määriä ja rapakuntoa

2010-02-02T11:29:00.001+02:00

Vko 4:

Alkuviikko lihastilanteen takia kevennystä

ma: ap: CT 40' + jumppa 15', lihaskipuja ja kireyttä vielä
ti: ap: Ju 6km 34' Kuusijärven ympäri, parasta tähän asti.
ke: ap: Cy 20x1'/30'' (Aerk-Anak) + averr/lverr 10'+10' + takareisijumppa 15' ip: FT/hieronta
to: ip: Cy 60' hiljalleen spinningfillarilla
pe: ap: Salilla: CT 20' + voima 90' + CT 20'. Muutin treeniä ja jätin kyykyt pois mutta lisäsin suoria takareiden koukistuksia ja etureisiliikkeitä vastuskumin kanssa.
la: ap: Ju 7km 40' ip: H(p) 90' PK2, 21km Perniössä. Mäissä iski joku vanha pirulainen ja piti ahistaa puolitosissaan.
su: H(p) 105' 21km, pöpperökeli, lankku jäätyi kun latu alkoi kostua. Aika väsynyt olotila kropassa.

Yht: 9:40 (voima x 1, Ju 13km, H x 2 42km)

"Yllättävän helposti meinaa ajautua urheilijan dilemmaan siitä että tekeminen on perillemenoa tärkeämpää. Paljon helpompi kehottaa lepäämään kuin itse sanomaansa toteuttaa."

Vko 3:

ma: lepo, kevyttä hermosärkyä
ti: Ju 10' + venyttely. Tuntui sen verran hyvältä että tulin heti pois kun ei huvittanut
ke: Salilla: CT 15' + Ju 10' (2km) + voima 80' + CT 20'; kyykyt 20x20kg + 2x15x30kg + 4x10x40kg + 2x15x30kg. "herkät lihakset"
to: H (p) 23km Hakunila 110', -20'C. Lihaskipuja
pe: ap: CT 10' + Ju 5x1000m (5.10-4.30/km) / 75'' + Cy 10'. Totuttelua, lihaskireyttä
ip: H (p) 75' 18km Kuusijärvi. Ei toimi lankku eikä mies.
la: Salilla: CT 20' + Voima 70' + CT 10'. Kyykyt 20x20kg + 2x10x30kg + 2x8x40kg. Lonkan kiertäjät, ulkoreisi ja pakara tukossa. Pakko keventää nyt, lihastasolla mennään yli kun taukoa takana 1,5 vuotta ja oikea jalka tuhannen heikko.
su: Cy 50' spinninfillarilla hiljalleen ja hyvät venyttelyt

Yht: 8.40 Vo x 2 (2.30) Ju 10km H x 2 (3.05, 41km)

Puolentoista vuoden harjoitustauko jättää jälkensä...

2010-02-02T10:52:00.001+02:00

" Otetaan tämä alkuviikko kevyemmin ja tyydytään kahteen kunnon voimatreeniin, ensimmäinen keskiviikkona tai torstaina. Lore of Runningia olen lueskellut crosstrainerilla sotkiessa. Nyt ollaan sivulla 450 ja pikkuhiljaa siirrytään lukuun "Avoiding overtraining" :-)" (18.1.10)

"Se on nyt niin etten lepää enää ikinä!

On meinaan pirullista jos lihakset palautuu, sillä siitä voi seurata että niitä pystyy käyttämään tehokkaasti ja hermotus toimii. Ja siitä taas näyttää syntyvän harjoitusvaikutusta ainakin tulkiten lihaskivun "riittävästä" määrästä tänä aamuna." (21.1.10)

Ja niinhän siinä kävi että tuo kahden päivän kevennys ei auttanut vielä lainkaan vaan seuraavalla viikolla piti vetää henkeä ihan kunnolla. Viisi päivää aerobista treeniä max 60min päivässä ja lantionseudun ja pakaran alueelle vain huoltavaa jumppaa...

Kuntoutusta käytännössä

2010-02-02T10:50:00.001+02:00

Vko 2

ma: lepo
ti: ap: CT 30' + voima 70' + CT 20' : kyykyt 20x20kg + 4x10x30kg + 3x10x35kg
ip: Cy 20x1'/30'' + verr 10' + 10' spinningfillarilla, max syke 163
ke: Hiihto (p) 70' ~14km. Varovaista, pakaran ulkosyrjä ja takareisi kiristyy mutta ei kipua.
to: ip: CT 25' + voima 40' + CT 20' : väsynyt olo joten raju kevennys voimassa. Kireyttä takareidessä
pe: ap: Ju 6,5km sis. muutaman lyhyen kävelypätkän. Ihan ok, lonkankoukistajat ja pohkeet väsyy. Pakara ja takareisi oireeton
ip: CT 40' kevyesti
la: CT 20' + voima 85' + CT 15: kyykyt 20x20kg + 2x10x30kg + 2x10x40kg + 2x10x30kg. Ok
ip: Cy 45', sis. 10x1'/1' aerobisella kynnyksellä
su ap: Hiihto (p) 25km 135' Tiian kanssa, kevyesti, ei kipuja.

Yht: 12.00 (3xvoima, 1xlepo, 2x hiihto, 1x Ju)

Vko 1:

ma: lepo, hermosärkyä
ti: lepo, venyttely ei sopinut vielä
ke: CT 20' + kestovoima 90' + CT 20': kyykyt 20x10kg + 2x 15 x20kg + 3x10x30kg + 2x 15 x 20kg
to: CT 40' + Ju 10' + CT 20' + Ju 15' liikuntasalissa.
pe: CT 20' + Ju 6' matolla + Kestovoima 80' + CT 20': kyykyt 2x20x20kg + 4x10x30kg + 2x20x20kg
la: Ju/kävely 7km, juoksua pätkissä noin 4km
su: Cy 20' + kestovoima 70' + Ju 15' (2.5km) Kannusillanmäki. Askel alkoi jo vähän pyöriä

Yht 8.15 (2xlepo, 3xvoima)

Vko 53:

ma: CT 20'+Ju'+CT 20' + Ju 10' + CT 20' -->90'. Juoksua liikuntasalissa Kumpulassa 4x 400-800m, yht noin 2km. Parasta tähän asti, ei käy enää SI-niveleen mutta pakaran yläosan ulkoreunoille. Venyttelyt
ti: ap 5x4'/1' Spinningfillarilla, vedot seisten + verr 16'+10' syke max 169. Keuhkot repeää. ip: Kävely 60', vähän ärtynyt istuinkyhmy ja pakara. 9vkoa operaatiosta
ke: CT 32', kevyt päivä
to: Salilla CT 20' + kestovoima 90' + CT 20'. Kyykyt 5x15x20kg. Aloitin tekemään kumarruksia eteen toinen jalka sivulla; tehokkaasti käy pakaraan ja venyttää reiden sisäosia ja takareiden sisäpuolta. Venyttelyt
pe: Juoksukävely 7km 50' + CY 30' , juoksua pätkissä noin 4km, hiljasta hölkkää jossa vain eilisen voimatreenin aiheuttamaa kireyttä/kipuilua pakarassa. Muuten taas parempaa kuin ma. Iltakävelyt 40min + venyttelyt
la: ap: CT 40' + CY 20' + voima 15' + CT 20' -->95' Kyykyt 3x10x20kg. ip: Spinningfillarilla 20x60''/30''. Joka toinen seisten. + verr 20'. Tuntui hyvältä. Venyttelyt
su: Salilla CT 20' + kestovoima 30' (lattiajumppa) + Ju matolla 12' (2km, max vaunti 5.35/km. Pakaran ulko-osassa kipuilua, alaselkä ja takareisi ok) + kyykyt/keskivartalo 40' + CT 20'. Kyykyt + pohkeet 2x20x10kg + 4x10x20kg + 2x20x10kg. Illalla pitkät venyttelyt.

Yht 12.30. Voima x2 (2.45) VK x2 (0.55) Ju x3 8km.

Vko 52:

ma: lepo, istuminen käy ristiluuhun ja alaselkään
ti: Salilla Crosstrainer (CT) 20' + kestovoima 80' + CT 20': Kyykyt 10 x20x10kg. Venyttelyt
ke: CT 20'+ Ju 4x400m + JuTekn kävellen + CT 25' + keskivartalo 10'. Venyttelyt
to: Kävely 90' tie/lumipolut/hanki + CY 30'. Pakaran ulkosyrjä ja reiden ulkosyrjä väsyy lumipöpperössä. Tukilihakset?
pe: Kävely lumipoluilla 75 + jumpaa 30'. Lihakset kireinä, takareisi/pakara/SI-nivel oireilee.
la: lepopäivä vaakatasossa
su: Salilla, CT 20' + Kestovoima 80' + CT 10'. Kyykyt 1x20x10kg + 4x15x20kg. Venyttelyt. Ok, lepo auttoi

Yht 8.50, voima x2 (3.10) Ju 1.5km

...

Vko 47

Ma: lepo
Ti: salilla CT 15 ' kestovoima kv/jalat/yv: minikyytkyt kepillä 3x40, pohkeet 3x40. Muut liikkeet 2 x 20-30. 3vkoa toisesta takareisioperaatiosta
Ke: lepo
To: salilla CT 20 + kestovoima 60'. Minikyykyt /pohkeet 4x40, muut 2 x 20-40 + CT 5'
Pe: lepo
La: salilla CT 30' + kestovoima kuten to + CT 10'. Hyvältä tuntuu
Su: lepo

Yht 4h10min - leikkauksesta reilu kolme viikkoa, kuntoutuksen ensimmäinen jakso. Kuorma-lepo vuorottelua. Hyvältä tuntuu pääosin, to ensimmäistä kertaa auton ratissa ja istuin pidempiä jaksoja.

Uskoako vaiko ei?

2010-01-01T11:02:00.000+02:00

27.11.09: Nelisen viikkoa operaatiosta; autolla ajo alkaa onnistua ja samoin istuminen lyhyissä pätkissä. Fiilis varovaisen positiivinen ja jollakin tavalla on alkanut kiinnostus urheilua kohtaan. Kaikin tavoin sitä koitan torjua, lähinnä pettymyksien pelossa. Silti kutkuttaa ajatus: Entä jos vielä kerran...

Salitreenit jatkuvat joka toinen päivä, crosstraineria teen jo hieman reippaammin ja pitempään, keskiviikkona 50min. Pikkuhiljaa oma kuntoutus tehostuu ja voin aloitella tehokkaammat voimatreenit takareiden alueelle. Hiljaa hyvä tulee, toivottavasti tällä kertaa. Onhan tuosta kulunut jo aikaa kun edellisen kerran juoksin tai oikeastaan muutenkaan treenasin urheilijan tapaan. Taisi olla joku kokeiluluontoinen lenkki toukokuun loppupuolella 2008. Viimeinen kivuton ja suhteellisen normaali juoksutreeni oli Göteborgissa samana pääsiäisenä. Nohevasti laskien siitä on kulunut noin 20 kuukautta. Jos tässä viinaan menevä mies olisi niin ratkettu oltais ja moneen kertaan. On helppo ymmärtää urheilijan dilemmaa lopettamisen suhteen, varsinkin jos se loppu tulee ilman omaa tahtoa.

Näillä referensseillä ei ole kiire kuntoutua. Julistettakoon se tässä, hullulla on kuitenkin unelma vielä juosta kovaa, pitkään - ja lipulta lipulle. Ja jos siihen asti ei päästä niin ainakin aktiivinen elämäntapa on saletissa. Sen verran uskon että kahden hamstringlihaksen kiinnitys takaisin istuinkyhmyyn parantaa tilannetta kuluneeseen puoleentoista vuoteen verrattuna. Olishan se ollut hyvä jos kertaleikkauksella olisi selvitty mutta turha itkeä mennyttä. Aika kovaa koulua mutta sitä hienompaa olis taas joskus juosta ja liikkua kivutta.

Hiljaista eloa

2008-08-31T21:34:00.005+03:00

Kesä ja sitämyötä suunnistuskausi 2008 hujahtivat melkoisen hiljalleen elellessä. Takareisivamma ei ottanut parantuakseen ja kaikenlainen liikunta jäi vähille kesäkuun alkupuolen jälkeen. Ei niinkään motivaation puutteen takia vaan siitä yksinkertaisesta syystä ettei edes korvaavien harjoitteiden tekeminen enää tahtonut onnistua kun takareisi ja sitä myötä pakara ja alaselkä tulistuivat pienestäkin liikunnasta. Kropan asettamissa rajoissa tulikin lähinnä keskityttyä liikaan töiden tekoon; lomiakaan kun ei oikein haluttanut tuhlata jäiden polttelemiseen. Suunnistuspuoli jäi Fin5:llä ja Virossa käveltyihin kuntoratoihin ja, no pakko myöntää, MM-kisojen, s-p:n blogin ja reittihärvelin seurantaan. Harrastukseksi ja mielenvirkistykseksi on tullut ajantasaistettuja joitakin neliökilometrejä ja uudelleenkartoitettua vajaa neliökilometri Sipoota ja viimeiseksi väsättyä isoa sprinttikarttaa Nikkilästä.

Tätä kirjoittelen sohvalla jääpussi pakaran alla; pikainen häämatka päättyi keskiviikkoaamuna Turkuun Oravan veitsen alle, toki suunnitellusti. Leikkauskertomuksessa lukee eksploraatio hankalien oireiden takia ja löydöksenä bicepsin reunaan kiinni kasvanut iskiashermo, joka irroitetiin ja lisäksi arpeutunut ja tendinoosomainen semimembranosus -jänne, jota puolestaan veisteltiin ja löystettiin. Peukut pystyssä ja pahinta peläten mentiin pöydälle kun missään kuvissa tai enmg-tutkimuksissa ei vikaa näkynyt ja varovaisen toiveikkaina palattiin kotia. Parin kuukauden sisällä selvinnee millä aikataululla voi harjoitteluun paluuta suunnitella.

Olen tuskin koskaan ollut yhtä huonossa kunnossa kuin tällä hetkellä. On kuitenkin päivänselvää ettei 15 vuoden kestävyysharjoittelulla aikaansaadut rakenteelliset muutokset ole minnekään kadonneet ja parissa kuukaudessa ollaan taas melko hyvässä harjoittelutikissä ja sitämyötä pääsen varmasti kevääseen mennessä myös korkealle suoritustasolle. Siis mikäli terveyttä ja tahtoa löytyy.

Tässä syksyn mittaan onkin edessä hyvinkin perusteellinen yksinpuhelu siitä millä eväin, millä tasolla, missä roolissa ja minkälaisissa ympyröissä suunnistuselämä tulee jatkumaan - jatkumista sinänsä ei tarvitse sen kummemmin miettiä. Jospa sitä jalkoihinsa tuijottamisen sijaan taas pitkästä aikaa nostaisi leuan pystyyn ja suuntaisi ajatukset seuraavaan näkökenttään, näin vuoden pakollisen mutta jälkikäteen ajatellen erittäin tervetulleen breikin ja nollauksen jälkeen.

Sijoituksille odotettuakin heikompaa tuottoa

2008-06-01T21:01:00.004+03:00

Ensimmäisen puolivuotiskauden (Joulu-Toukokuu) saldo tilikirjassa näyttää lukemaa 325 h. Vaikkeivat kuukausisijoitukset olekaan kovin kummoisia verrattuna siihen mitä joskus ennen, on myös tuotto jäänyt toivottua heikommaksi. Lisäksi pitää huomioida ettei tämänvuotinen sijoitus ole peräisin mistään sulavista yrityiskaupoista tai optioiden lunastuksista vaan aivan rehellisestä duunarin hommasta. Joku voisi vetää jonkinmoisen analogian vesijuoksun, kuntopyöräilyn, kestovoimajumpan ja ns. paskaduunien välille.

Tälle kolmensadankahdenkymmenenviiden tunnin talletukselleni on tuottoa kertynyt ainostaan yhden startin muodossa, tuloksena 4. sija Nummelanharjun hölkästä 6.4. (7 km, 22.32).

Nordean ja Säästöpankin käyttötilieni korotkin huitelevat tähän verrattuna katossa.

Viimeiset seitsemän viikkoa onkin taisteltu oikean takareiden kanssa. Jumppaa, vesijuoksua, crosstraineria, jumppaa, vesijuoksua ja crosstraineria. Ja tätä kaikkea toki kytäten sitä ettei jalkaan vaan nappaa, ettei vahingossakaan tee liian tehokkaasti ja kuormittavasti. Ei ole kovin yksinkertaista koittaa kuiskata mahdollisimman kovaa kuitenkaan ääntä korottamatta. Sitä ei sanalla sanoen tunne lyövänsä tosissaan, paitsi päätä seinään. Ja vailla varmuutta tuloksesta; 7 viikon kuntoutuksesta huolimatta paluu normaaliharjoitteluun on yhä äärimmäisen kaukana tulevaisuudessa.

Jos seuraavan kuukauden aikana ei tapahdu selvää edistystä niin sitten seuraavat vaihtoehdot taitavat olla vähissä ja lähinnä linjalla Orava tai Tulikoura, Turun Mehiläinen tai Helsingin Diacor.

Onko ihme, että joka päivä pohdin sitä mihin panokseni jatkossa sijoitan. Meneekö se myös tulevaisuudessa urheilun alttarille, sokeassa uskossa siihen ettei Norjan 2005 PM-kisojen pitkän matkan 9. sija jää parhaakseni kansainvälisillä kentillä, vai lyönkö evääni kiinni muihin haasteisiin? Jos käyttäisin kaiken tämänkin ajan johonkin muuhun niin voisinko saavuttaa enemmän?

Ja ennenkaikkea, voisinko samalla nauttia elämästä ja liikunnasta enemmän?

Minne menet, Pitkä matka?

2008-05-17T21:13:00.013+03:00

Pitkän matkan maailmanmestaruus on perinteisesti yleisön ja urheilijoiden arvoasteikossa ylimpänä. Pitkällä matkalla toteutuvat parhaimmillaan - täydellisesti - suunnistuksen perinteet ja pohjimmainen idea - själv vald väg i okänd mark, oma reitti tuntemattomassa maastossa. Tekniset, fyysiset ja henkiset haasteet yhdistyvät valtavan hienolla tavalla. Suhteeni Pitkään matkaan on vihan ja rakkauden maustama. Sanalla sanoen, minulle Pitkä matka on suunnistuksen standardi.

Standardi, jota ei enää oikeastaan ole olemassa.

Suunnistuksen lajisääntöjen (SSL) mukaan miesten 21-sarjan pitkän matkan kesto on 90-100minuuttia. IOF:n sääntöjen mukaan pitkän matkan kartan mittakaava on 1:15000.
Raakaa faktaa kilpailukalenterista 2008: Suomessa juostaan miesten pääsarjassa koko vuonna kokonaista kaksi yli kahdeksankymmenen minuutin väliaikalähdöllä käytävää suunnistuskilpailua. Näistä kilpailuista toinen oli toissaviikonlopun Finnspringin H21E-sarjan EM-katsastus (45 lähtenyttä) ja toinen odottaa heti syksyn SM-putken avauksena (A-finaalissa 60 miestä). Suljetut MM-katsastukset Tsekeissä tarjoavat toki yhden startin lisää, reilulle kymmenelle miehelle. Tänä vuonna pitkän matkan suunnistusta pääsee Suomessa kilpailutasolla kokemaan noin 70-80 miestä. Vaikka kuinka laskisi, niin kilpailuja 1:15000 -kartalla kertyy vuodessa parhaimmillaankin vain viitisen kappaletta. Onko kyse kysynnän vai tarjonnan vähyydestä? Mukavuudenhalusta vaiko saamattomuudesta?

Herää väistämättä kysymys kuinka on tultu tilanteeseen, jossa perinteistä suunnistusta ei Suomessa harrasteta enää kuin marginaalilajina.

Kansainvälinen kilpailukalenteri

Pikamatkan ilmestyminen ohjelmaan Tsekkoslovakian MM-kisoissa 1991 ja sprintin vakiintuminen ja eriytyminen omaksi lajikseen Tampereen 2001 kisojen jälkeen ovat tuoneet lisäkirjoa suunnistuksen lajivalikoimaan. Samalla kansainvälisten arvokilpailustarttien määrä on vastaavasti kasvanut, eikä vähiten MM-kisojen ja maailmancupin jokavuotistumisen ja EM-kilpailujen ilmaantumisen vuoksi. Siinä missä ennen jaettiin yksi henkilökohtainen arvokisakulta vuodessa (MM- ja PM –normaalimatka) on niitä nyt jaossa kuusi kappaletta, höystettynä maailmancupilla ja World Gameseilla. IOF on lähtenyt suunnistuksen kehittämisessä uinnin linjoille kuvitellen arvokilpailujen lisäämisen olevan kaunein tie saada lisää media-aikaa, julkisuutta ja kansainvälisyyttä. Tiettyyn pisteeseen asti logiikka toimii mutta kolikon kääntöpuolella on lisääntyneiden kansainvälisten kissanristiäisten vaikutus niin kansallisten liittojen omiin arvokilpailuihin kuin kilpailukalenterin rakenteeseen. Siinä missä liian täyteen pakattu kansainvälinen arvokilpailukalenteri ajaa huippu-urheilijat tilanteeseen, jossa optimaalinen harjoittelu ja palautuminen ovat mahdotonta tai ainakin äärimmäisen vaikeaa, rajoittaa se myös perinteisten ja vakiintuneiden kansallisten kilpailujen elintilaa ja arvostusta. Ollaan tilanteessa, josta pitemmänpäälle ei hyödy kukaan.

Jatkuva näyttö ja Huippuliiga

Laajasti arvioiden Suomessa on noin kolmisen kymmentä maajoukkue-edustuksista vakavasti haaveilevaa mies- ja vajaat parikymmentä naissuunnistajaa. Tämä ryhmä urheilijoita muodostaa sen ydinjoukon, johon suunnistuksen taso Suomessa peilautuu, joukon jonka tekemiset määräävät pidetäänkö jotakin tiettyä kilpailua kovatasoisena ja arvokkaana vai ei. Janne Salmi on painottanut päävalmentajakaudellaan jatkuvan näytön vaatimusta ajatellen edustusvalintoja. Mustaan kirjaan kirjautuu plussia ja miinuksia niin katsastuskisoista, leirinäytöistä kuin valikoiduista SM-kisoista ja Huippuliigasta. Toimintamalli on varmasti sinällään perusteltu ja viimeaikaisen arvokisamenestyksen valossa ainakin siltä osin toimiva. Toisaalta jatkuvan näytön vaatimus ajaa aivan kovimman ytimen ulkopuolella olevat urheilijat tilanteeseen, jossa on tavallaan revettävä joka lähtöön. Näyttöjä on koetettava antaa jokaisessa mahdollisessa välissä, saadakseen tungettua jalkaa ovenrakoon. Katsastuksien katsastukset muodostavat kilpailukalenterin rungon eikä priorisointeihin oikein ole varaa. Tässä valossa yksi ratkaisu olisi rakentaa katsastusten katsastusten matkavalikoima sprinttien ja keskimatkojen sijaan nykyistä tasapainoisemmaksi. Esteeksi nousee ainoastaan Huippuliigan nykyformaatti.

Huippuliiga-sarja on mielestäni hieno konsepti sisältäen kompaktit kilpailut ja lähes poikkeuksetta toimivan jälkilähetyksen Urheilukanavalta. Jos pidetään kiveen hakattuna, ettei pitkä matka sovellu TV-viihteeksi vaan keskimatka tai sprintti ovat ainoita toimivia kilpailumuotoja, on kevätkauden kalenteri tukossa pitkien kilpailujen osalta myös jatkossa. Jotta huipuille saataisiin pitkän matkan tarjontaa, on siis lähdettävä selvästi laajentamaan Huippuliigakonseptia. Jukolan televisiointi toimikoon hyvänä esimerkkinä siitä, miten pitempikin kilpailu taipuu suoraksi TV-lähetykseksi jälkilähetyksestä puhumattakaan. Täytyy kuitenkin myöntää etten tunne resursseja enkä käytännön ongelmia riittävästi.

On selvää että tulevaisuudessakin kansainvälisen ja kansallisen kilpailukalenterin päällekkäisyydet tulevat olemaan ongelma varsinkin kauden ensimmäisellä puoliskolla. Onkin kylmästi hyväksyttävä etteivät maajoukkuesuunnistajat ole välttämättä mukana kaikissa kansallisissa pääkisoissa ja pyrittävä sen sijaan rakentamaan hyviä kilpailuita suurelle joukolle kansallisen tason suunnistajia (miesten 2007 loppurankilla 1407 nimeä). Pitää muistaa kenelle kilpailuita pohjimmiltaan järjestetään ja miksi, eikä juosta epätoivoisesti maajoukkueen ja kansainvälisten arvokisojen ehdoilla. Elämää on myös terävimmän huipun takana.

Pitkän matkan kilpailujen huutava puute ei voikaan aiheutua pelkästään kansainvälisestä kilpailukalenterista vaan ihan perustavaa laatua olevia syitä on etsittävä huomattavasti lähempää.

Ylikartoitus ja ratamestarityöskentely

Mielestäni erittäin merkittävä syy pitkän matkan alennustilaan löytyy suomalaisesta kartoituspolitiikasta. Kymppitonnin kartan myötä älyttömyyksiin asti mennyt pikkutarkan kartan ihannointi ja sitä kautta nousseet kartoituskustannukset ovat iso syypää henkitoreissaan kituvaan pitkään matkaan. Nykykartat ovat kooltaan (km2) pieniä, kalliita – ja 1:10 000 tulosteita. Luetelkaapa ne kartat, joita kevään katsastusta, erikoispitkää ja Ryhmä 1:n SM-pitkää matkaa lukuun ottamatta painetaan mittakaavaan 1: 15 000? Ja vaikka karttaryhmässä kuinka muuta väitettäisiinkin, harva suomalainen painettukaan suunnistuskartta soveltuu viisitoistatonnisena luettavaksi kilpailuvauhdissa ilman luuppia. Poikkeuksia ovat kartat, joiden tekovaiheessa on tiedossa se, että mittakaava tulee olemaan 1:15 000. Ammattitaito yleistää on olemassa – miksei sitä vaan aina käytetä?

Suomalainen peruskansallinen järjestetäänkin kymppitonnin kartalla ja pienellä maastopalalla. Lisätään tähän vielä ratamestari pitämään huolen siitä ettei yksikään pienipiirteinen mäkialue jää käyttämättä, on pitkä matka lajina tapettu aivan kotimaisin voimin, ilman minkäänlaista kansainvälistä panosta tai painostusta. Seurauksena on ainoastaan lyhennettyä tai pidennettyä keskimatkaa, ei mitään muuta. Katsokaapa huviksenne vaikkapa kuluvan vuoden kilpailukalenteria, miesten matkoja ja voittoaikoja. Usein käytetty veruke 1:15 000 karttojen vähyyteen on niiden painamisesta aiheutuvat ekstrakulut. On totta, että kustannuksia kertyy tällöin joitakin satoja euroja. Sopivalla markkinoinnilla, asioiden priorisoinnilla tai vaihtoehtoisesti SSL:n osittaisella kompensaatiolla ongelma olisi uskoakseni mahdollista ratkaista. Tulostekarttojen kehittyminen edelleen voi sekin lähivuosina helpottaa ongelmaa. Toinen tyypillinen argumentti 70minuutin ”pitkään matkaan” on se, ettei pienille kartoille saada pitkää rataa. Tämä hoituu helposti kartanvaihdolla – peritään sitten vaikka se ylimääräiseen karttaan kuluva euro osallistumismaksussa. Se kolmas selitys on, ettei maasto sovellu pitkään kilpailuun. Aivan turhaan pelätään ”helppoja” ratoja, siis reitinvalinnan ja sujuvaan toteutuksen painottamista rastinoton sijaan. Sanalla sanoen pelätään pitkän matkan luonteen mukaisia ratoja.

Ei ole kuitenkaan oikein kaataa kokolastillista pitkänmatkaan alennustilaa pelkästään kartoituksen ja kisajärjestäjien niskaan. Sillä, eikö kysyntä yleensä määrää tarjonnan ainakin pitkällä aikajänteellä?

Onko pitkälle matkalle kysyntää?

Ei ole kaukaa haettua heittää ilmoille ajatus siitä että kilpailujen ja karttojen kehitys viimeisen kymmenen vuoden aikana on muovannut suunnistajien tyypillistä ajatus-, harjoittelu- ja arvomallia. Onko pidennetystä keskimatkasta huomaamatta kasvanut ikään kuin se 2000-luvun normaalimatka, kilpailutyyppi jota varten harjoitellaan ja jonka haasteista saadaan suurimmat fiilikset? Vai onko niin, ettei suomalainen suunnistaja enää uskalla ja halua laittaa itseään alttiiksi äärimmäiselle kestävyyssuoritukselle? Onko mukavuudenhalu ja velttous vienyt riittävän asenteen pitkän matkan suorituksia kohtaan ja suunnistus samalla muuttunut heikkokuntoisten ja heikkoasenteisten demareiden huvitteluksi, sisäsiistiksi mukavanleppoisaksi lajiksi, jossa ei ole enää sijaa fyysiselle lyönnille? Toivottavasti näen tämän osalta vain pahaa unta ja tarpeettomasti provosoin.

Ruotsissa on yleinen sanonta, jonka mukaan olet hyvä siinä mitä harjoittelet. Lauseessa on vinha perä. Jos ja kun valtaosa suunnistusharjoittelusta ja seuravalmennuksesta (sikäli kun sitä on olemassa) keskittyy neljänkymmenen minuutin rastinottoharjoituksiin eikä kilpailuissakaan jouduta kuin poikkeustilanteessa venymään ulos tuolta mukavuusalueelta, ei ole ihme ettei pitkän matkan kilpailuihin helpolla uskaltauduta. Pitkän matkan suunnistajaksi ei synnytä vaan siihen kasvetaan – näitä kisoja ei opita kuin niitä riittävän usein juoksemalla. Nykytahdilla kestää seuraavat kymmenen vuotta ennen kuin nousevilla nuorilla urheilijoilla on vaadittu määrä pitkiä kisoja takana. Kysykää vaikka Lakasen Janilta tuosta prosessista.

Jatkuvan näytön ohella toinen Janne Salmen maajoukkueen ulkopuolellekin näkyneistä teeseistä on ollut erityinen juoksuvauhtiin ja fysiikkaan panostaminen. Tämä lienee näkynyt niin maajoukkueurheilijoiden harjoittelussa kuin lisääntyneenä osallistumisena hölkkäkisoihin. Ryhmien ulkopuolelle tämä on näkynyt lähinnä katsastuskilpailujen selkeänä teknisenä helpottumisena. Trendi fysiikkaan panostamisesta on ehdottoman oikea, toivon vaan todella että se saavuttaa myös laajemmat joukot – ja että seuraavana painopistealueena on pitkä matka ja sillä vaadittavan raakuuden korostus. Vaikkei kyseessä ole mikään yhden miehen show, on päävalmentaja vahva asennekasvattaja.

En kuitenkaan ole suunnistajan sielunelämän ja arvomaailman suhteen aivan niin pessimisti kuin yltä voisi ajatella. Ei tarvitse katsoa kuin SM pitkän matkan karsintaan ilmoittautuneiden ja jonkin finaalin läpijuosseiden määrää (2007 H21 215 finalistia) kun voi vetää johtopäätöksen että pitkä matka ja vaativa perinteinen suunnistus kiinnostaa sittenkin! Ja miksei kiinnostaisi, SM pitkä matkahan on ollut ainakin 2000-luvulla poikkeuksetta aivan loistava kisa. Vastaavanlaista perinteiden arvostusta heijasti tyrmäävä vastaanotto Jukolan kahdeksannen veljeksen syntyyn.

En usko että suomalainen perus kilpasuunnistaja harjoittelee sen vähempää tai huonommin kuin ruotsalainen kilpakumppani. Tässä valossa on mielenkiintoista että naapurimaassa pitkät kisat kuuluvat jokaisen itseään kunnioittavan suunnistajan ohjelmistoon, viikonloppu viikonlopun jälkeen. A-lång on sarja, johon halutaan ilmoittautua ja lyhyessä juoksemista pyydellään vaivihkaa anteeksi. Att slita hårt; fyysinen haaste kuuluu oleellisena osana Ruotsalaisen perusjampan suunnistusideologiaan. Näin siis maailman tasa-arvoisimmassa maassa. Onko voimakkaan seura- ja yhteisharjoittelukulttuurin syytä vai vahvojen kilpailutraditioiden seurausta, että Ruotsinmaalla järjestetään useita makeita pitkänmatkan kilpailuita joka viikonloppu? RunOway:sta ja SOFT:in kilpailukalenterista voi itse kukin asian helposti todeta. Ainakin Ruotsissa kilpailut ovat voimakkaammin profiloituneet joko keskimatkan tai pitkän matkan kilpailuiksi. Lisäväriä kalenteriin tuovat myös elinvoimaiset yösuunnistuskilpailut ja viestikulttuuri. Suomessa nämä kilpailumuodot elävät enää lähinnä suunnistustarustossa, kiitos seurafuusioiden, huippujen keskittymisen ja yhteisöllisyyden rappion. Mutta kärsiikö pitkä matka itse asiassa aivan näistä samoista syistä?

Ruotsin ja Suomen mallin ero herättää kysymyksen onko Ruotsissa tajuttu jotakin mikä Suomessa on ohitettu? Onko jatkuva pitkien kilpailuiden tarjonta pitänyt yllä kysyntää vai onko kysyntä luonut tarjonnan, siihen en osaa vastata. Toinen hyvä kysymys on tiedetäänkö suomalaisissa seuroissa ja liitossa, minkälaisia kilpailuja suunnistuskansa kaipaa? Ovatko sprintit ja pidennetyt keskimatkat se suuntaus, johon halutaan kritiikittä mennä vai onko tähän tilanteeseen vain vaivihkaa ajauduttu ilman sen suurempia visioita? Ovatko laajakaista, onlineseuranta ja kisakeskus urheilukentällä vaativaa, haastavaa, mielenkiintoista ja ennen kaikkea vaihtelevaa suunnistustehtävää tärkeämpiä? Palataan siihen peruskysymykseen, kenelle kilpailuita oikein järjestetään. Voisiko liittojohtoisesti toteutettava kysely tuoda lisävaloa tähän asiaan? Taikka avoin foorumi Suunnistus.netissä?

Mikäli kysyntää löytyy, lääkkeet pitkän matkan pelastamiseen ovat olemassa.

Pelastetaan pitkä matka!

Kilpailujen määrää ei missään tapauksessa ole varaa lisätä ainakaan huhti-lokakuun välisenä aikana. Jos pitkän matkan kilpailuiden tarjontaa halutaan kasvattaa, on ehdottomasti keskityttävä jo olemassa olevien tapahtumien profilointiin. Tällä hetkellä kalenterista löytyy puolisen kymmentä selvästi keskimatkaan profiloitunutta kilpailua kuten Forssa Games, Crescent-Iltapika, Husqvarna-kisat ja Hollola-Rastit. Lisäksi useimpien kaksipäiväisten lauantai on selvästi pyhitetty keskimatkan kilpailulle. Jos haluaa juosta keskimatkaa, tietää minne suunnata. Toisin on pitkän matkan laita. En hakemalla hakemallakaan löydä kalenterista tai muistikuvistani ainuttakaan selvästi pitkän matkan kilpailuksi brändättyä tapahtumaa, Raatojuoksua lukuunottamatta. Lähimmäksi pääsee Suunto Games, jossa sunnuntaina on usein perinteitä kunnioittaen tarjottu pitkää matkaa halukkaille, 1:15 000 kartalla. Tänä vuonna siitäkin on näköjään luovuttu, syystä tai toisesta.

Yksinkertaisin tapa kasvattaa pitkän matkan kilpailutarjontaa olisi lyödä kaksipäiväisissä kisoissa pääsarjojen ja junioreiden sunnuntain matkoihin 2-3km lisää. Osallistujakatoa tuskin tarvitsee pelätä, tarjotaanhan jo nykyisinkin vaihtoehtona myös se lyhyempi. Uskoisin että sopivia ja myyviä ajankohtia löytyisi niin kauden avausviikonlopuista (Raseborg, Ankkurirastit) ajatelleen 10milaan valmistautumista ja elokuun lopulta SM pitkän matkan kenraalina. Kilpailukalenterin rakenne pitäisi luoda niin, että viikonloppuina olisi tarjolla sekä pitkää että keskimatkaa, ei kahta keskipitkää tai keskilyhyttä. Pitkää matkaa olisi ehdottomasti tarjottava myös A-sarjoissa.

Heinäkuun rastiviikkojen matkavalikoimaan pitäisi myös saada vastaavanlaista lisävaihtelua – kunnon pitkä matka ennen välipäivää ja keskimatkan kilpailut tämän ympärille toisivat mielenkiintoa ja haastavuutta ilman että kokonaisrasitus juurikaan muuttuisi. Tänä vuonna KRV:n H21E-sarjan pisin kilpailu on reippaat 10 ja FIN5:llä 11.3km, noin perspektiiviksi. Lahti-Suunnistukset, Varsinais-Suomen rastipäivät ja muut heinä-elokuun perinteiset kilpailut voisivat nekin palvella loistavana valmistautumisena ajatellen syksyn SM-kisoja. Edellä mainituilla keinoilla saataisiin helposti triplattua mahdollisuudet kokea pitkän matkan suunnistusta ja samalla kasvatettaisiin kilpailukalenterin vaihtelevuutta. Minun on vaikea nähdä yhtään häviäjää tässä pelissä.

Kevätkauden rakenne on selvästi sprintti- ja keskimatkapainotteinen ja tässä mielessä SM-keskimatkan siirtäminen kevääseen voisi olla perusteltua. Kesäkaudella voisi vastaavasti helposti lisätä pitkien kilpailujen tarjontaa esim. yllämainituin keinoin. SM-erikoispitkän osallistujamäärätkään eivät ainakaan voisi nykyisestä pudota, mikäli se siirrettäisiin juostavaksi syksyllä. Itse asiassa; onko erikoispitkän alennustila seurausta heikosta pitkän matkan tarjonnasta, kilpailumuodosta vai aikataulusta? Pienet kalenterimuutokset voisivat olla kokeilemisen arvoisia.

Odotan mielenkiinnolla mistä löytyy seura, joka ensimmäisenä tarttuu härkää sarvista ja ottaa määrätietoiseksi tavoitteekseen tarjota perinteistä pitkän matkan suunnistusta, vaihtelevaa suunnistustehtävää, pääsarjoille ja junioreille 1:15 000 kartalla. Lienee utopiaa ajatella että liittojohtoisesti lähdettäisiin Ruotsin linjoille siitä että rankilistalle kelpaava pitkän matkan kilpailu on järjestettävä viisitoistatonnisella. Jotakin vastuuta heittäisin sinnekin suuntaan, jos ei muuta niin kilpailukalenteria ohjaavana voimana ja mielipidevaikuttajana. Jos perinteidenpuolustajia ei suunnistusyhteisöstä löydy, ollaan kohtapuolin tilanteessa, jossa jaossa on kahden sijasta kolmet SM-mitalit lajeissa, joita ei muuten Suomessa harrasteta.

Kuka ottaa brändikseen pitkän matkan?

Kirjoittaja toivoo vielä joskus kesyttävänsä pitkän matkan. Toistaiseksi se on ollut miestä kovempi, kerta kerralta. Keskustelu pitkän matkan tulevaisuudesta ja suunnasta on sopivilla foorumeilla erittäin tervetullutta.

kevään eka suunnistuskisa?

2008-05-10T15:07:00.006+03:00

Kuntosalilta kotiuduttuani aloin penkkiurheilijaksi, kotisohvan suunnistusanalyytikoksi. Seurasin Prisma-rastien onlinea.

Melkoinen keskimatkan kisa kun kolmonen häviää reilut 3min, kymmenen joukkoon selviää 5'37'' tappiolla. Tolkuttomia eroja ja tolkuttomasti keskeytyksiä. Mistään mitään tietämättä ja karttaa näkemättä tulee väkisin mieleen että kyseessä on ollut kevään ensimmäinen vanhan ajan haastava keskimatkan suunnistuskisa. Siihen kun on lähdetty tyypillisellä Huippuliiga-asenteella, lievällä ylivaudilla ja riskillä, hakemaan tulosta niin ensimmäisten koukkujen jälkeen homma on karannut lapasesta. Voisiko olla että 10mila, yyteri ja paimion sairaala-alue on jättänyt hieman valheellisen kuvan siitä mitä tämä tuntemani laji pohjimmiltaan on? Näkyväisyyden heikkeneminen on sekin viimeisen viikon aikana muuttanut hommaa yllättäen haastavammaksi. Yhtä kaikki, älyttömän huonoja suorituksia oli luvattoman paljon. Oli siellä toki kaksi ilmeisen kovaakin miestä joukossa.

Punamustasta näkövinkkelistä tilanne voisi olla valoisampikin näin viittä viikkoa ennen Jukolaa, jota ainakin joissakin piireissä pidetään kauden ja suunnistusmaailman tärkeimpänä starttina. Kokemattomampi voisi vetää huippuliigan, katsastusten ja 10milan tulosten perusteella jo senkinsuuntaisia johtopäätöksiä ettei Pohjois-Karjalan suunnalla ole kaikki kunnossa. Eikä aivan perusteetta: kun kautta on käyty jo viikkotolkulla ovat Antti Harjun kymmenes ja Hymyilevän Hannun 11. sija EM-katsastuksista ainoat valopilkut Anders Åkermanin huippuliigan 12. sijan lisäksi. Kun siihen lisätään flunssakierteen vaivaama Hernelahti ja muutama telakalle siirretty runkomies, niin huippukuntoisten Tölkön, Thierryn ja Nurmosen Anan (jos on intissä oppinut numerot) varaan jää melkoisesti. Olisiko näin että tänä vuonna KR lähtisi viivalle haastajana ilman voitto-odotuksia? Toki ei sovi unohtaa kokemuksen tuomaa etua - kunhan se purkautuu nälän ja nöyryyden, ei kylläisen ylimielisyyden kautta.

Kello käy ja paketti ei ole kasassa. Mistä löytyvät ne viisi hyökkäjää pyörittämään ylivoimaa vai pitäisikö valmennuksen kaikesta huolimatta kaivaa esiin se vuoden 2005 pelikirja?

milaresepti

2008-04-27T00:19:00.002+03:00

Mäyris,sipsipussi,nettiyhteys ja liveseuranta. Siinä se tiomilayön sapluuna. Sylettää, sanoisinko että riittävästi. Siitä että ketuttaako enemmän se etten ole mukana vai se etten tiedä kuinka kauan tämän uusimman vamman kanssa taapertaessa menee en ole ihan varma. Molemmat kaiketi.

Toivottavasti pojat hoitaa homman. Nurmonen hoiti ainakin ihan miehen malliin.

Näihin tunnelmiin, seuraavaa ratiorastia odotellessa.

no mila

2008-04-25T11:32:00.002+03:00

Ei käynnistynyt kausi vielä 10milastakaan. Takareisi ei kestä. Keskiviikon suunnistuskokeilu vei tilannetta reippaasti takaisin huonompaan suuntaan, joten huonoista vaihtoehdoista piti valita se tässä tilanteessa ainoa oikea.

Terveen varamiehen paikka.

Liian paljon, liian nopeasti?

2008-04-17T18:05:00.003+03:00

Göteborgin reissu ei mennyt ihan puikkoihin vaikka nilkka toimiikin moitteitta. Torstaina tein kaksi lyhyttä suunnistustreeniä joista toisen yöllä. Perjantaina aamulenkit ja tunnin polkujuoksut höystettynä juoksutekniikalla ja lyhyillä alamäkirullauksilla. Illalla Täsmänäyttö 10milaa ajatellen - 6.7km mäkinen leirikisa yöllä. Koukkua 30sekuntia ja reilut kolmen minuutin pohjat ennen Nurmosta. Positiivinen suoritus - kyseessä kun oli peräti toinen kerta lamppu päässä Jukolan jälkeen. Jonkinverran jäädään Junnusta ja Heinosesta.

Sen verran oli ilmeisesti adrenaliinia pelissä etten juostessa huomannut muuta kun lievää lihasten väsymistä. Maastojuoksussa on vielä rajusti tekemistä, maastoaskelta ei rennoksi ja joutuisaksi parane vielä kehua. Varsinkin alamäet ovat aikamoista jäkittämistä ja varomista. Treenin jälkeen oikean takareiden lähentäjän seutu ei kuitenkaan lupaillut suurempia ja siihenpä se leiri todellisuudessa loppuikin vaikka lauantaina oli väkisin vielä maastojuoksua kokeiltava. Ei onnistunut, 25min kohdalla järki voitti ja tulin kävellen pois. Ei auttanut myöskään takareisijumppa eivätkä venyttelyt joten sunnuntain keskimatkan tuloslistalla lukee ej start. Ej hyvä eikä optimistisimpien suunnitelmien mukaan.

Ilmeisesti jokin lievä repeämä, kramppi tai hermoärsytys lähentäjän tai jonkin muun takareiden lihaksen yläosassa / kiinnityskohdassa on - oma arvaukseni on yhtä hyvä ja ympäripyöreä kuin lääkärin tai fysioterapeutin. Pintapuolisella tarkastelulla on tuolla alueella hankala tehdä diagnoosia, joten kuulemma sen pahimman vaihtoehdon mukaan on syytä edetä ettei pitempiaikaisia vaurioita tule. Lepoa, kevyttä kuntopyöräilyä, jalkajumppaa ja venyttelyä onkin ollut ohjelmassa. Eipä silti että juoksemaan olisi ollut asiaakaan kun kävelykin aiheuttaa tuntemuksia. Kauden avaus siirtyy muutamalla viikolla, tai eihän se mihinkään siirry kun en Huippuliigaan alunperinkään muistanut ilmoittautua. Tiomila on siinä kintahalla. Loukkaantuneena tai sairaana kilpailemista on tullut kokeiltua niin monesti huonolla menestyksellä etten siihen enää aio sortua. Ehjä on oltava tai viivalle ei tulla, mieluusti olisi vielä kunnossakin.

Ei liene vaikea arvata että kyseessä on leikattu koipi. Ei myöskään kovin kaukaa haettua ole että leikkauksen jälkeen askel on hieman erilainen ja kuormittaa takareittä eri tavalla kuin aiemmin. Ilmeisesti viimeisen reilun kuukauden harjoittelu kasvavine vauhteineen, määrineen ja varsinkin maastoon siirtymisen seurauksena on ollut riittävää ja se heikoin paikka alkaa prakata. Pirustako sitä aina etukäteen arvaa, nyt jos koskaan on kuitenkin edetty maltilla ja varovaisin askelin. Jälkiviisaastella voisi toki silläkin että takareisien ja pakaroiden lieviin oireisiin olisi ollut syytä reagoida jo kuukausi sitten kun ensimmäisset varoitusmerkit ilmaantuivat. Mutta kuinka erottaa terve ja sairas kipu, riittävä ja liiallinen kuormitus?

Lihasvamma, perhana. Olenko tulossa vanhaksi, onko aika hieroa linimentit reisiin ja hankkia polvenlämmittimet?

Kauden kynnyksellä

2008-04-08T17:07:00.006+03:00

Tervehdys!

Taas se talvi hujahti, huomaamatta, niin säiden kuin ajankulunkin puolesta. Lukuisia loistavia suunnitelmia, uusia ideoita ja ajatuksia jäi toteuttamatta. Pelko puserossa selailen harjoituspäiväkirjan haperoiksi käyneitä sivuja. Kylmä hiki kohoaa otsalle ja orpo olo alkaa kutitella vatsanpohjassa. Mihin unohtuivat ne suunnitelmat voimatasojen nostamisesta, tehoharjoittelun lisäämisestä, jatkuvista mäkijuoksuista, koordinaatiotreeneistä ja lihashuollosta? Kovin pieniksi tuntuvat nuo kahdentoista, kuudentoista tai kahdenkymmenen tunnin pylväätkiin kutistuneet vaikka viikosta toiseen näyttävät toistuneen. Maaliskuu näyttää reilua seitsemääkymmentä tuntia - määrätkin siis jääneet tekemättä. Mihin ihmeeseen tämä aika joulukuun alusta on oikein kulunut?

Kovin tuntuu tutulta. Muistini mukaan samassa tilanteessa on oltu joka ainoa kevät; kuukausikaupalla on mätetty treeniä koneeseen mutta silti mielen valtaa vahva epäilys siitä että tekemättä on yhä niin turkasen paljon. Tänä vuonna tilannetta helpottaa kuitenkin tietämättömyys muiden tekemisistä, näin suunnistuspiireistä poispudonneena. Seurakavereita en ole nähnyt kuukausiin, mitä nyt Pihkaniskojen korttelitreenissä Pipån kantapäitä tuli katseltua. Samassa treenissä tein muuten yhden lenkin tippumisennätykseni; 6kertaa.

Kuntoa on kyllä sitten viimekertaisen hiottu niin kotosalla, Joensuussa kuin Paljakallakin - ehdinpä siinä välissä myös SV:n kevätleirille. Kilpailemista ajatellen eväät ovat kuitenkin levällään ja kausi kolkuttaa ovelle - perinteisesti tässä vaiheessa olisi paniikin paikka. Tänä keväänä ajattelin tehdä poikkeuksen ja suhtautua tulevaan varovaisen positiivisesti ja välttää turhia hötkyilyjä. Nilkan ohella jäitä kaivataankin myös korvien väliin.

Kilpailukausi on tarkoitus avata jo Siljarasteilla. Sitä ennen pitää kuitenkin kaivaa kovettuneet nastarit komerosta ja suunnata Göteborgiin leirille hakemaan 10-milan kolmososuudelle riittävää täsmänäyttöä. Koipi on meinaan vahvassa kolmenkymmenenminuutin kunnossa. Miehessä eväitä riittäisi pitemmällekin.

Kaikki taivaan ja helvetin väliltä on ulottuvilla.

Like a virgin...

2008-02-29T21:48:00.006+02:00

Eka kerta on kai poikkeuksetta melkomoista sohlaamista vaikka muuta jutuissaan kuinka väittäisi. Sitä odottaa ja odottaa ja odottaa. Jännittää niin perhanasti, pelkokin voi olla puserossa. Ja oho, homma on ohi ennen kuin ehtii edes tajuta. Saattaa siinä nautintokin jäädä ikäänkuin kokematta. Luotan siihen, että harjoitus tekee mestarin - höystettynä sopivalla intohimolla.

Vesittynyt kampäkki?

2008-02-11T10:41:00.000+02:00

"Se on moi taas ja jou siihen niin. Aattelin taas yrittää josko sitä jaksas kirjotella tännenäin."

Kampäkki kestävyysharjoittelun pariin olisi se ensimmäinen edellytys kampäkille sille omalle huipputasolle. Melkolailla on vielä kuitenkin matkaa tuolle ensimmäisellekin portaalle. Mun oli tarkoitus tehdä tammikuun puolivälistä helmikuun lopulle selvä perusvoimajakso, jonka aikana luotaisiin pohjaa kevättä kohti kovenevalle harjoittellulle. Reippaat pari viikkoa menikin kohtuullisen mukavasti sapluunalla 3 voimaa, yhet kakssataset, yksi kova/reipas, 2pitkää ja muutama muu suljutreeni siihen päälle. Hermotus ja voimapuoli alkoivat näyttää elpymisen merkkejä yhdessä yleisen vireystilan kanssa.

Ehdin Vuokattiinkin KR:n viikonloppuleirille, josta oli sitten tarkoitus jatkaa aina seuraavaan viikonvaihteeseen. Heti ensimmäisessä treenissä haettiin nöyryyttä oikein olan takaa Hernelahden iskiessä menemään elämänsä tunnossa. Kuulemma oli viimeksi hiihtänyt Pipån kanssa, joten vauhti oli kalibroitu sille tasolle. Oli valehtelematta ensimmäinen kerta lukuisten hiihtolenkkien historiassa kun Miika puskee kärjessä ja meikäläinen sinkeilee narussa letkan hännillä. Kunnossahan se Miika on, mutta silti melkoisen ennennäkemätön tilanne. Näytti siinä muutamalla muullakin tosin olevan hymy hyytymässä. Ja saattoipa jollakin olla ihan kirjaimellisestikin paska suksi. Illalla oli vuorossa tunnin rokkijumppa, kaikki muu hyytyi paitsi Ruotsinmaalta haettu kestovirne vetäjän kasvoilta. Sunnuntain pitkälenkki olikin peruskauraa, Hannu kärjessä, Heva ja muutama muu narussa.

Alkuviikolla kone näytti heräämisen merkkejä ja kakkosen ladut lähtivät kulkemaan, samoin voimatreeni ja kovempi lenkki siinä sivussa. Nilkka alkaa kuin alkaakin kestää perustreeniä, eikä yhtään liian aikaisin. No, torstaiaamuna olikin sitten aika kaartaa varikolle kurkkukivusta kärsien. Tuosta tuo olo on nyt viiden päivän ajan tasaisesti huonontunut kunnon räkätaudiksi. Inttivuoden jälkeen ei näin kovaa flunssaa mieleen muistukaan, liekö ollaan ihan influenssan puolella. Jos yhtään ennustelemaan lähtee niin menee hyvän matkaa ensi viikon puolelle ennen kuin voi haaveilla paluusta sorvin ääreen. Ja sehän korpeaa. Päivät rullaavaat kalenterissa ja kello tikittää. Kiire tulee. Ei ehdi. Vai ehtiikö sittenkin?

No turha itkeä väistämätöntä. Parempi olla kipeä helmi- kuin huhtikuussa. Jalkakin saa kaipaamaansa lepoa. Vahinko vaan, ettei yltiöpositiivisuus kuulu luonteenpiirteisiin. Kiire tulee. Kevätkausi on menetetty!

Vieläköhän Lapponia-hiihtoon saisi majoitusta?

The enD ?

2008-01-27T14:51:00.000+02:00

Noniin. Pari kuukautta sitä iloa sitten kesti kunnes joku löi linkin s-nettiin. No, mikäs siinä, jos kerran turhanpäiväinen turinointi kiinnostaa - näissä pienissä piireissä. Saattaapa olla että se kirjoittelumotivaatiokin vielä sieltä montusta päätään nostaa. Pitää vain keksiä joku metodi, jolla vältän sen ettei tule seliteltyä mahdollisia menestymisiä tai menestymättömyyksiä etukäteen. Kello on kilpaurheilussa se lahjomaton mittari, ei kovaääninen huutelu.

Mitä pirua kukaan siitä hyötyy jos mie täällä huutelen? Kertokaapa se.

Kaksi askelta eteen - yksi taakse

2008-01-16T20:35:00.000+02:00

Lanzaroten reissu meni mukavasti. Jaksoin ja pystyin harjoittelemaan varsin hyvällä tasolla ilman ongelmia. Lenkillä tuntui hyvältä, jos ei nyt niin ihmeemmin kulkenutkaan. Määrää tuli mätettyä urakalla ja kuormitettua jalkaa aikalailla enemmän kuin viimekuukausina, ilman poikkipuolista sanaa. Hieman kyllä jo kilometrejä hiulatessani ja niitä harjoituspäiväkirjaan merkitessäni arvelin että voi olla melkoisen kovaa tämä touhu ottaen huomioon harjoitustaustan. Kokemus on nimittäin opettanut että siinä vaiheessa kun olotila ei tunnu mukavalta kuin treenatessa - ja siinäkin vasta koneen hyvän matkaa lämmettyä - ollaan rasitustasolla, joka tulee vaatimaan veronsa levon muodossa ennemmin tai myöhemmin. Sitäkin on kokeiltu ettei levätä, vähemmän positiivisin joskin hyvin tunnetuin seurauksin. Kun jalka kuitenkin tuntui päivä päivältä paremmalta, suunnitelmia kevään suhteen alettiin katselemaan jo ihan uusin silmin. Suunnitelmiin piirtyi melkomoista lyöntiä. Odotukset nousivat vähintään samaa tahtia viikkotolpan kanssa. Tunsin ottaneeni vähintään kaksi kukonaskelta eteenpäin.

Eivätpä ne asiat juuri koskaan mene niin kuin elokuvissa. Tai onhan niissäkin toisaalta takaumia, taka-askeleita. Väsymystä - siis todellista koomaa - osasin odottaa kotiin palatessani. Jalkakipu tuli yllätyksenä. Jonkinlaista haava/hermokipua on nyt ollut useampi päivä. Miksei turvotusta ja kuumotustakin. Eikä oikein toimi pohjekaan. Jäkissä. Pidin pari kevyttä päivää ja tänään työstin salilla 90min yhdistelmänä kuntopyörä - soutu - juoksu - stepperi sillä tuloksella että koipi on nyt illalla rehellisesti sanottuna helvetin huonon tuntuinen. Pitäisikö lyödä liinat kiinni ja kunnioittaa reaktiokipua - vai uskoa siihen että suunnitelmien jääräpäinen toteuttaminen johtaa varmempiin tuloksiin? Vaikka tiedän, mitä pitäisi tehdä ja se lukee huoneentaulussani kultakirjaimin, en tiedä pystynkö. Tahto voi olla järkeä vahvempi, yhä, kaikesta kokemuksesta ja vannotuista valoista huolimatta.

Runkoviikko odottaa paperilla tekijäänsä.

Tour de Lanzarote

2008-01-13T11:39:00.001+02:00

St 1: ap: Ju 0.30 + JuTe 0.20 + kp 0.10 ip: Prologi Puerto del Carmen - Costa Tequise - Tahiche - Uga - P. del Carmen 80km, 3.00 (0.15 VK). "Rentoa fillariin totuttelua (heh..)" Venyttely 1.00

St 2: P. del Carmen - Tequise - Haria - Ye - Orzola - Tahiche - San Bartolome - P. del Carmen, 120km. 5.05 Pohjoinen helvetti. Reppu selässä vastatuuleen, koko matka. Nousut ja vastatuuli vetivät energiat punaiselle ja koska huoltoautoa ei näkynyt mailla halmeilla, oli energiavajetta paikattava parin ruokalajin menu del dia'lla kesken lenkin. Reissussa reippaat 6,5h. Komeat rusketusrajat, palanut naama. Venyttelyt 1h.

St 3: ap: P. del Carmen-Yaiza-Timanfaya-P. del Carmen, 55km. 2.15. Loistavaa asfalttia, hienoja laavamaisemia - ja loppua kohti paranevia jalkoja. Tällä palauttavalla lenkillä tuli todettua kuinka helppoa pyöräily pohjimmiltaan on: siirrät vain kerran painoa jalalta toiselle ja loppu heiluriliike tapahtuu itsestään. Ikiliikkuja on siis keksitty.
ip: Ju 0.30 + kp 0.20 + VJ 0.10. Venyttelyt 1.00

St 4: ap: P. del Carmen - Tias - Uga - Playa Planca - Yaiza - Timanfaya - P. del Carmen. 90km 3.30 (1.00 VK I-II). Eteläsaaren kierros. Vaihtelevalla temmolla, ajatuksena hyökätä mäkiin tosimielellä. Ei löytynyt jalkoja. Happoreeni. Hapenottotreeni. Pitkä lenkki. Kaikki kerralla.
ip: P. del Carmen - Tinajo - La Vegueta - Tias - P. del Carmen, 50km, 2.05. Ensimmäinen todella palauttava. Jopa mäissä sai passailtua. Jalkoja oli. Venyttely 0.20

St 5: ap: P. del Carmen - Tias - Timanfaya - El Golfo - Femes - P. del Carmen, 78km. 3.15 (0.20 VK). The Hangover day. Teemana vedellä mäet hiljaa ja tasaiset reippaammin. Viimeisen nousun loppu Femesin kylään (600m / 120m nousua) oli helv... hieno!
ip: Ju 0.30 + kp 0.15 + VJ 0.10. Venyttely 1.00

St 6: ap: P. del Carmen - Arrecife - San Bartolome-Tequise-Mozaga-Soo-La Santa-Timanfaya-Uga-Tias-P. del Carmen, 105km 4.20. Peruspitkälenkki yksikseen. Terapeuttista. Neljä tuntia ajattelematta. Ajoittain tuntui olo aivan kuin pyöräilijältä.

Epilogi: ap: Ju 0.30 + VJ 0.20 (Oceano Atlantico) + kp 0.10. Matkustus kotia.

Lanzaroten kartta

Lanzarotelle

2008-01-03T20:09:00.001+02:00

Huomenna hyppään viikoksi Lanzarotelle nauttimaan spinningtreenin hedelmistä. Tavoitteena on lähinnä nautiskella helpoista kilometreistä auringossa mutta alustavaan suunnitelmaan on lyöty myös pari tehokkaampaa pitkäkestoista VK-aluetta kuormittavaa harjoitusta. Ne ajattelin tehdä sopivaa rinnettä nousten pitkinä (5-15min) vetoina lyhyellä palautuksella. Samassa harjoituksessa tulee siis kaikki perinteiseen suunnistusharjoitteluun kuuluvat välttämättömät efektit - määrä, teho, voima ja kaupanpäällisenä vielä se niin tuttu kumppani, jumi joka sulanee vasta toukokuussa jos on ylipäätänsä sulaakseen.

Ajatuksissa on myös tehdä muutama aamulenkki höystettynä koordinaatioilla ja palautella uima-altaassa vesijuoksulla. Toki keskivartalo pidetään kunnossa pikkupilateksilla, joten nekin täytyy johonkin väliin mahduttaa. Ja lihashuollot tietysti.

Palautuneena leirille ja toivottavasti väsyneenä takas - eikös sen näin pitäisi kaikkien oppien mukaan menna?

Numeroita

2007-12-31T17:22:00.000+02:00

12:35+ 13:05+14:05+14:25+12:00 = 65:10

Kyseessä eivät valitettavasti ole 5000m loppuajat vaan uuden nilkan viiden ensimmäisen kipsivapaan viikon tuntimäärät. Huomenna leikkauksesta on kahdeksan viikkoa ja ainakin numeroiden valossa viisi viimeistä on vedetty ihan kohtuullisesti. Toki niissä rajoituksissa ettei hiihtää, juosta tai suunnistaa ole voinut paitsi korvien välissä. Hiukan on joutunut mielikuvitusta venyttämään että treeneistä on saanut mielekkäitä - kehittäviksi ne muotoutuvat helpommin, kiitos heikon lähtötason.

10*200m/100m kävelypal (50''-40'') , alle juoksutekniikkaa 2x8x40m, matkat fillarilla 35'+35'.

Tänään kolmas juoksukerta. Ei juuri kipua. Enemmänkin voisi juosta mutta reipasvauhtisempi kuormittaa paremmin pohjetta ja koko jalkaa ja samalla juoksen paremmalla tekniikalla. Kerrankin edetään laatu edellä. Pohje on varmaan jöötissä taas useamman päivän, seuraava kuormitus ehkä keskiviikkona-torstaina. Kuntouttajan vaan ei kuntoilijan arkea.

Kausianalyysi 2007

2007-12-31T16:34:00.000+02:00

Mistä lienee peräisin sanonta ettei paska enää pöyhimällä parane?

Olkoon sieltä taikka täältä - kuluneeseen harjoitusvuoteen se sopii kuin nyrkki silmään. Kiville meni. Oli kuin maa olisi niellyt Satunnaisten väläytysten miehen. Ensi kertaa seitsemään vuoteen se väläytys, mahdollisesti ainoa lajissaan, jäi tulematta. Voisihan sitä koittaa itselleen perustella että heikko vuosi johtui kaikenlaisesta krempasta kropassa mutta se olisi senluokan itsekusetusta että oksat pois. Suurin syy vaisuihin tuloksiin löytyy omasta nupista. Kuula oli niinsanotusti jumissa. Taisi se motivaatiopuolikin olla loppupeleissä melkoisen heikoissa kantimissa. Suunnistaminen kiinnosti tasan neljä kertaa: 10-milassa, Jukolassa, Suuntogamesten toisena päivänä ja eGamesin pidemmällä matkalla. Yhtään kehittävää taitotreeniä en saanut aikaiseksi. Juoksu kulki noin suunnilleen viitenä päivänä vuoden aikana. Suhteellisen heikko osumisprosentti. Lapualla osui ja upposi, samalla tuli yleisön silmissä se vuotuinen Palkkapäivä.

Perinteiseen tapaan plussilla ja miinuksilla:

+++++

Juko 1.
10-mila 3.
kehitystä viesteissä
kulki kerran vetotreenissä (huhtikuu) ja kerran pitkällä lenkillä (elokuu)
Tsekin leiri, Portugalin keikka, Ylläksen hiihdot

pitkä ------

syöksykierre henk.koht. kisoissa
Sairastelut useassa erässä
1 revennyt peroneus
plantaarifaskiitti
limapussi
uskon puute

Summana: Liikuntoa 500h+ (marras-elokuu), syys-lokakuu nollaa. Uusi startti nollapisteestä mutta kehä....n kokemuksella.

Joulupöhön torjuntaa

2007-12-26T17:48:00.000+02:00

Hyvää Joulua näin jälkijunassa.

Perinteinen joulupöhö yllätti taas puun takaa. Sapuskaa, viiniä ja suklaata tuli napsittua tutuun tyyliin sillä seurauksella että olo on pari päivää ollut sanalla sanoen turvonnut. Lähinnä vatsan seudulta. Liekö suolaisen ruoan vai kuormittavuuden kasvun vaikutusta mutta toki nilkassakin jotakin pientä turvoketta tuntuu aina aika ajoin olevan. Voi olla, että ensimmäisen juoksutekniikkatreenin ja kevyen juoksentelun jälkeen seuraavana päivänä ei olisi kannattanut suunnata Sotunkiin 1,5h polkuvaellukselle.

Olin budjetoinut jouluaatolle ja joulupäiväksi palauttavan lepojakson. Sen maltoin pitää ilman ongelmia, itseasiassa jo aatonaattona jouduin taipumaan lepoiltapäivään kun rehellisesti totesin lihaksiston olevan siinä tilassa ettei suunniteltu voimaharjoitus näyttäisi hyvältä kuin harjoituspäiväkirjan lehdillä. Eikä siinäkään enää seuraavalla viikolla. Eilinen joulupäivä piti sisällään tunnin verran kevyttä joulupöhön torjuntaa Paipin hiihtoputkessa. Normaalista kauden avauksesta poiketen pertsa muistutti etäisesti sitä samaa lajia, jota tavataan kevättalvella yleisesti kakkosen ladulla. Tyypilliseltä ristiriipunnalta vältyin sinisen liisterin ja pehmeän purkin seinäpitoa lähetelevästä vaikutuksesta. Nilkaankaan ei juuri sattunut - jos ensimmäistä kunnon potkua ei lasketa. Pari uutta lihasta tuntui treenin kuluessa jalkaterästä ja säärestä jälleen löytyvän.

Tänään sekä nilkka että nivuset muistuttivat ettei aktiivilepo ja palauttelu ole lepoa ihan kaikilta osin. Totesin kuitenkin joulupöhön sen verta uhkaavaksi että suuntasin fillarilla Kumpulaan rakentamaan keski- ja ylävartaloa. Pulska kolmonen kevyttä liikuntaa auttoi jonkin verran. Huomenna sitten taas tiukempaa.

Tidig julklapp

2007-12-22T17:37:00.000+02:00

la 22.12. ap: Cy 50' (sis. 20x30"/30"), päälle Ju 200m+15x50m/50m + JuTe (Polvennosto, dripling, pakara, sivuttain,pohjehyppy etc). Ei kipua. Kontakti yllättävän hyvä.

Väsyksissä

2007-12-19T21:52:00.000+02:00

Rehellinen harjoitusväsymys on parin viime päivän aikana hiipinyt kroppaan. Treeneissä sinänsä on hyvä draivi mutta muuten olotila heijastelee kertyvää väsymystä. Niin paikallisesti nilkan ja pohkeen seutuvilla kuin kokonaisvaltaisesti koko kropassa. Huominen lepopäivä tulee siis tarpeeseen - helppo perustella levon hyödyllisyys itselle kun se vilodag sinne torstaille oli jo aiemmin budjetoitu. En tiedä kuinka olisin reagoinut, jos näin ei olisi ollut.

Urheilijan suurimpia dilemmoja onkin rasituksen ja levon suhteen määrittely ja oman kropan rehellisen mutta samalla objektiivisen tarkastelun hallinta. On kyse pohjimmiltaan siitä, uskooko ja luottaako urheilija tekemisensä tasoon ja siihen että hänellä, kaikisti ihmisistä myös juuri kyseisellä urheilijalla, on oikeus ja syy levätä. Relata, vetää lonkkaa, palautua. Antaa superkompensaatiolle tilaa - antaa elimistölle mahdollisuus kehittyä. Vaikeaksi asian tekee se, että motivoituneen urheilijan tyypillisiä, toistuvia kysymyksiä ovat harjoittelun laatuun ja määrään liittyvät epävarmuudet. Harjoittelenko tarpeeksi vai liian vähän, pitäisikö vetää kovempaa vai löystätä ruuvia puoli kierrosta? Liikutaan niillä rajoilla joita ennen huiput ovat erottuneet harrastajista, rajoilla joiden tietämillä mestarit lopullisesti seulotaan. Monesti uskallus ei riitä.

On selvää että huippu-urheilu ei juuri jätä sijaa kompromisseille. Pitää olla sitkeyttä ja uskallusta tehdä valintoja, rohkeutta juosta päin väsymystä ja puskea siitä läpi. Työn sankari voittaa ainakin oman kunnioituksensa. Suomalaisessa urheilukulttuurissa tämä tarkoittaa usein sitä, että huippusatsaus samaistetaan äärimmäisen kovaan ja määrällisesti suureen harjoitteluun. Määrän ja tuntien ihannointi muovaa harjoittelusta tulosta tärkeämpää. Syntyy tilanne, jossa tekemisestä tulee tavoitetta tärkeämpää, konemaisesti täytetään harjoituspäiväkirjan rivejä, sarakkeita, tuotetaan dataa tekemisestä. Saavutetaan itsekunnioitus ja lunastetaan olemassaolon oikeutus urheilijana. Jos uskallettaisiin pysähtyä ja maltettaisiin tarkastella tekemistä tilanteen ulkopuolelta, voitaisiin nähdä kuinka suuri osa tekemisestä suuntautuu toisarvoisiin, hyvin vähän kokonaisuutta palveleviin harjoitteisiin. Tekemiseen vailla tarkoitusta.

Kuinka monta vuotta olenkaan itse viettänyt juuri tässä lokerossa?

Urheilussa tulee usein eteen tilanteita, joissa hyvät suunnitelmat jäävät juuri sille hyvän suunnittelun asteelle. Tulee sairasteluja, loukkaantumisia, palautuminen ei tapahdu niin kuin optimistisesti oli ajateltu. Hetkessä eläminen, herkkänä, omille tuntemuksilleen rehellisenä muttei hysteerisenä kuuluukin mestarin luonteenpiirteisiin - ainakin kestävyyslajeissa. Ongelmana on kuitenkin se, että tiettyjä hitaasti hiipiviä muutoksia on vaikea huomata ja niihin on vaikea reagoida. Toisaalta jokin kertoo ettei tunnu oikein hyvältä ja toisaalta sama ääni muistuttaa kovista suunnitelmista, siitä kuinka urheilijan tehtävä on harjoitella. Jos urheilija painiskelee näiden ajatusten kanssa ainoastaan oman päänsä sisällä, ollaan ongelmissa. Reflektioapua valmentajalta tarvittaisiin usein - optimitilanteessa harjoitusohjelmaan olisi luotu skenaario ja toimintamallit myös ongelmatilanteita varten. On helpompi hyväksyä huono kulku, väsymys ja jumi - siis oma vajavaisuus urheilijana - jos sitä varten on ratkaisumalli ennalta olemassa. Ei urheilija kaipaa empatiaa vaan ensisijassa ratkaisuja. Haahuilun ja jatkuvan kokeilun tie on se varmimmin kiville vievä.

Monesti se helpoin ratkaisu olisi pitää lepojakso höystettynä sopivalla huoltoharjoittelulla. Kuka meistä on se mestari joka uskaltaa?

Tätä aihetta voisikin pohtia laajemmin - paremmalla ajalla. Mielenkiintoista muuten kuinka Aktia-cupin marraskuun ajat ovat aina vuoden kovimpia. Jopa kovempia kuin samojen janttereiden kesäisten ratakymppien ajat. Mitä maagista on marraskuussa - lukuunottamatta edeltävää lepojaksoa ja huoltavaa lenkkeilyä?

In Tomahawk team

2007-12-17T21:35:00.000+02:00

Eikös sitä niin sanota että mitä kovempaa treeniseuraa, sitä kehittävämpää on harjoittelu. Ryhmäharjoitelussa mukaan tulee heti keskinäinen kilpailu ja toisaalta motivoiva tuki tietoisuudesta että samassa veneessä on muitakin. Parhaassa tapauksessa päämääräkin on sama eikä vene kierrä ympyrää toisen soutaessa ja toisen huovatessa. Näin nettiaikana kaiken sosiaalisen kontaktin ja elämänpiirin siirtyessä yhä enemmän virtuaalimaailmoihin, voi yhteistreenitkin hoitaa netin välityksellä. Se on sitä nykyaikaa - kätevää eikö totta?

Kimin kanssa olemme samassa veneessä. Molemmat polkevat kohti kevättä Tomahawkin spinning-tiimissä. Niinpä oli luontevaa lyödä pystyyn pieni leikkimielinen (!) kisa siitä, kummalle harjoituskertoja ja tunteja tuon fillarin päällä kertyy enemmän. Startti tapahtui tänään ja maaliviiva puhkaistaan maaliskuun alkupuolella. Pitänee ottaa rivakka lähtö - tässä kisassa on vielä hyvinkin epäselvää kumpi on suurempi voittaja, spinningkunkku vai minimillä selvinnyt. Kaikkeni pyrin kuitenkin tekemään molempien mahdollisuuksien puolesta.

Mitä kummaa tuo spinning-treeni oikein on? Perinteisen kaavan mukaisia määritelmiä ovat esimerkiksi virtuaalinen pyörälenkki musiikin tahdissa, nautinnollinen rääkki ja johdettu vaihteleva sisäpyöräilytreeni. Kovasti niitä markkinoidaan rasvanpoltto- ja peruskestävyystreeneinä - eri asia sitten on kuinka ne tuohon kategoriaan todellisuudessa osuvat. Yleensä johdetuilla tunneilla mennään alusta saakka varsin kovaa ja kiristetään loppua kohden. Sanoisin että meikäläisen tasoiselle urheilijalle ne sopivat korvaaviksi vauhtikestävyystreeneiksi tai intervalliharjoitteluun, aika tavalla ihmetyttää keski-ikää lähestyvien naisten - toki nuorempienkin - kyky painaa samaa tahtia juurikaan kärsimättä. Jokin juju siinä täytyy olla takana ja valistunut arvaus osuu vastuksen säätöön käytettävän nupin asentoon. Treenin pirullisuutta lisää se ettei edellämenevää saa kiinni vaikka kuinka yrittäisi. No, saahan se koutsin huutelu ylittämään rajoja mäkivedoissakin niin miksei vetäjän ruoska spinningtunnilla. Pari kertaa olen onnistunut pitämään sykkeet aerobisen kynnyksen alla mutta se vaatii jo melkoista asennetta ja mittarin kyttäilyä.

Kotona tietysti voi tehdä mitä lystää. Peruskauraa ovat olleet esim 40'-100'tasavauhtiset kevyet, kestävyysintervallit tyyliin 20x30''/30'' ja VK-toistoharjoituksena 10x4'/1'. Kadenssi ~90-130 kierrosta minuutissa niin ei jumi pääse pahasti yllättämään. Pyöräilyn kanssa hommalla ei juurikaan ole yhteistä, kuntopyöräily ei osu edes samalle sektorille. Ilman vapaaratasta ei pysty lintsaamaan, minkä oppii muutaman vastapaukun jälkeen polvitaipeen kautta. Harjoitteluun kun kuuluu nousujohteisuus niin eiköhän vetojen toistomääriä aleta pikkuhiljaa hilata ylöspäin. Yllättävän motivoivaa, mielenkiintoista ja monipuolista tuijotella valkeaa seinää. Siihen kun lisää kartan ja mielikuvat, aletaan olla jo lähellä kisafiilistä.

Ihan oikeesti.

Kantapään limasäkki

2007-12-14T17:26:00.000+02:00

Tyyppivikojani nilkkaongelmien ohella ovat penikkavaivat, säären lihasten kiputilat ja kaikenlaiset jalkapohjakivut, jotka yleensä muistuttavat olemassaolostaan kun harjoittelu muuttuu nopeasti reilummin iskuja ja juoksua sisältäväksi. Kantapään limapussi puolestaan oireilee silloin tällöin runsaan suunnistuskenkien käytön seurauksena, varsinkin viileissä oloissa. Syynä on paikallinen ärsytys ja osaltaan pohkeen ja akillesjänteen kireys. Kaikille näille pikkuvaivoille - tai huonosti hoidettuna isommillekin - on muutosta seuraava tilapäinen ylirasitus.

Yleensä sitä ymmärtäisi lihastason ylirasituksen noin jo nimensäkin mukaisesti aiheutuvan määrällisesti tai tehollisesti kovasta harjoittelusta. Aikalailla saa perspektiiviä laajentaa, jotta urheilija pitää 15 minuuttia vesijuoksua pohjekontaktilla kovana ja kuormittavana treeninä. Limasäkiltä kun kysyy niin tällä erää se sitä kuitenkin on, sen verran eilinen allashyppely tänään siellä juilii.

Lepoa ei kuitenkaan sovi pitää vaan toteutetaan toistaiseksi träna bort skador meteodia.

Uusia tavoitteita

2007-12-13T23:00:00.001+02:00

Tavoitteellinen harjoittelu on hauskaa. Vaikka tässä vaiheessa tavoite nro 1 onkin nilkan kuntoutuminen, pitää tekemisessä olla myös muita tavoitteita. Rohkeninkin asettaa ensimmäisen konkreettisen tavoitteen ensi kaudelle ja ajattelin osallistua vesijuoksun MM-kilpailuihin mikäli ne ensi vuonnakin järjestetään. Tänään treenasin sitä varten tunnin verran.

Aamulla tein uuden nilkan ensimmäisen ulkona suoritetun harjoituksen. Fillaroin Gillerin ympäri Landbon kautta takas kotia. Puolentoista tunnin kohdalla varpaat tuhannen jäässä päätin että lämpimämmässäkin säässä tätä lajia voisi harrastaa ja ihan kunnon vehkeillä. Niinpä varasin Vesan kanssa viikon reissun Lanzarotelle tammikuun alkuun. Teemana maantiepyöräily mahdollisesti MTB-lenkillä höystettynä. Siellä ne protkin treenaa.

Motivaatiota spinningpyörän päälle saa rahalla - uskokaa tai älkää. Ja jos koipi ei vielä keväällä kestä kisaamista niin sitten Mallorcalle muitten fillarimiesten sekaan.

Askel askeleelta

2007-12-11T20:46:00.000+02:00

Laitetaanpa vähän totisempaa tarinaa tähän väliin. Kävin taas perjantaina Tuomaksen luona ja mieshän laittoi heti isompaa vaihdetta silmään. Nilkanheiluttelusta otettiin askel eteenpäin ja saan (vihdoin?) alkaa treenaamaan pohjetta ja kyykkyjä. Lauantaina kävely olikin sitten melkomoista lievästi itseensä ottaneilla reisillä. Jostain kumman syystä etureidet eivät vahvistu kepeillä kävellessä.

Vuoden vaihteeseen asti mennään seuraavalla sapluunalla:

Tavoite 7.12.-31.12.: Kävelyn normalisointi ja pohjelihaksen vahvistuminen

- 1 lepopäivä /viikko

Kuntouttavat liikkeet ja kävelyharjoittelu / päivittäin

-nilkan ojennus/koukistus ilman vastusta ja kuminauhalla vastustaen
-painonsiirrot oik. jalalle
-1 jalalla seisominen, tasapainoilu
-varpailla kävely, pohkeen aktivoinnin ja käskytyksen harjoittelu
-kävely pohkeen aktivointi korostaen, kevyt kävelylenkkeilä max 30min. Tasainen alusta.

Voimaharjoittelu (kestovoima) / 3 krt viikko

-varpaille nousu kahdella jalalla -> pohje väsyksiin
-kyykyt (syvä / eri kulmat), korotus kantapään alla. Pitkät sarjat, max 20kg lisäpaino
-lohkankoukistajat, 2 eri liikettä
-muiden lihasryhmien jumppa

Vesijuoksu /~3krt viikko

-aerobista
-matalassa vedessä pohjakontaktilla kev. pohjehyppyjä ja juoksua

Kuntopyörä / viikon tunnit täyteen

-poljin päkiällä
-ei putkelle
-frekvenssin kautta

Ainakin alkuun pohje ja kävely kehittyy kukonaskelin. Tosin jalkapohjan lihaksisto kipeytyy ja haavan alue turpoilee jonkin verran. Tuosta ylläolevasta listasta kun kasaa sopivan kokonaisuuden niin päästään ruostuneiden matikantaitojen perusteella tahtiin 12 harjoitusta / viikko + kuntoutukset. Tunteja tulee väkisin, tehoja saa irti spinningfillarilla. Jos hikoilua käytettäisiin tehon mittana sykkeen ja happojen sijaan olisin varmasti yksi koviten harjoittelevista suunnistajista.

Taso noussut huikeasti

2007-12-09T21:58:00.001+02:00

Näissä blogeissa ja nettisivuissa on se hieno puoli että ne tuovat mukanaan rutkasti joutavaa spekulaatiota, statuksen nousua ja samalla ponkaiset huomattavasti todellisuutta kovemmaksi jätkäksi. Näin helppoa mahdollisuutta nousta tähdeksi oman maailmani taivaalle ei millään sovi jättää käyttämättä. Olenkin todennut että olen pitänyt kynttilääni vakan alla aivan turhan kauan.

Todetaan siis vain ilmoitusluontoisesti että olen astunut aivan uudelle tasolle urheilijana. Sain perjantaina uudet treeniohjeet ja luvan aloittaa tehokkaamman harjoittelun. Marssin tänään voimani tunnossa Kumpulan salille ja tein syväkyykkyjä niin että tanko notkui. Oli pirun helppoa ja kevyttä. Pohjeliikkeetkään eivät tuntuneet missään ja niitä sai tehdä satamäärin. Puhumattakaan koordinaatiotreenien ällistyttävästä kimmoisuudesta.

Lopullisesti tason nousu kirkastui illalla seuratessani Vantaan Energia-areenella lentiksen Suomen Cupin loppuottelua. Aikani katseltuani Tiian lentisvuosien poikaystävän touhua Piivolleyn vaihtopenkillä totesin että on se taso noussut huikeasti tulevan vaimonikin osalta.

No, hiukan on pakko ottaa sanojaan takaisin. Se tangon notkuminen johtui heikosta liikkuvuudesta ylävartalossa ja suomalaisen männyn 2mm vuosikasvusta. Ihan erään löysäleukaisen seurakaverini tasolle en aivan vielä hyvästä yrityksestäni huolimatta yllä.

Neljän viikon tolpalla

2007-12-04T21:32:00.001+02:00

Neljä viikkoa puukosta, puolitoista omille jaloille noususta. Kävely alkaa onnistua suhteellisen mukavasti - tasaisella alustalla. Kähäriä mukaillen astuminen kyllä onnistuu huomattavasti paremmin. Turhan pitkiä askelia leikatulla jalalla tulee vielä otettua eikä ihan tasapainossa olla - isolta osin sen takia ettei nilkkatuki salli normaalia liikettä. Matka juoksuaskeliin tai edes hiihtoladuille on vielä aika lohduton mutta kun tilanteen suhteuttaa siihen mikä tilanne viikko sitten oli, on suunta hyvä ja tahti rivakkaa. Turvotuksen määrän riippuvuus rasituksesta on vähäisempi kuin painovoiman vaikutus nestekiertoon, mikä ennustaa varsin hyvää. Toki normaali (?) rasituskipu iskee aika-ajoin. Kovin huono kun olen pitämään lepopäiviä.

Neljän viikon kuvitteellisen kilometritolpan ohitusta juhlistin rehellisellä vetoharjoituksella aamutuimaan: 10x4min 1min palautuksella, spinningpyörällä. Vastusta veivasin sen mukaan mitä Deltan vuoden 1999 Sarpsborgin kevätleiriltä peräisin olevan radan optimireitille kulloinkin osui. Mukavaa että mieleen muistuu vielä näin 8,5 vuoden jälkeen konkreettisia ja kirkkaita maastokuvia ja fiiliksiä ihan tavallisesta harjoituksesta. Reidet olivat treenin jälkeen kuitenkin huomattavasti vähemmän hapoilla kuin mitä ne tuon kevätleirin jälkeen olivat jumissa. Muistaakseni jumi ei sitä paitsi ihan heti Urheilukouluun palattuakaan sulanut. Itse asiassa olotila niin polkemisen aikana kuin myöhemminkin oli yllättävän positiivinen - kunto ei todellisuudessa taidakaan olla ihan niin heikko kuin pelkäsin. Se pahempi vaihtoehto - tai realistisempi, ihan miten vaan - on toisaalta että referenssi hyvästä vireestä on päässyt täydellisesti häipymään (lihas)muistista.

Äsken vuorossa oli palauttavat vesijuoksut Hakunilassa. Hyvin kulki sekin. Kun vielä väliaika vietettiin työpöydän ääressä Kumpulassa, voi nohevampi kaveri alkaa epäillä että normaalirytmiin ollaan palaamassa. Näin onkin, ellei Hernelahti sitten kirjoita sitä lupaamaansa sairaslomaa Jukolaan asti, diagnoosina lorvikatarri. Kovasti sitä lappua täällä odottelen.

Toistuva päänsärky haittaa harjoittelua

2007-12-02T13:44:00.000+02:00

Kolmas aamupäivä viikon sisään kun olo ei tunnu ihan tuoreelta. Pikkuisen voisi sanoa että on päässyt jopa lirvahtamaan dagenefterin puolelle. Liekö toleranssin häviämistä, iän mukanaan tuomaa aineenvaihdunnan hidastumista vai ihan itsehillinnän puutetta kun moisista oireista joutuu kärsimään. En ole omakohtaisten kokemusten valossa nyt ihan vakuuttunut voiko punaviinin positiivisista terveysvaikutuksista olla ihan satavarma. Voiko sivistyneestä viininsiemailusta kuitenkaan tulla kanuunaa - onko otosta laajennettava, jotta saadaan tilastollinen varmuus?

Toivottavasti äiti ei lue ylläolevaa sillä se antaa harhaisen kuvan - todellisuudessahan vietän äärimmilleen motivoituneena, kurinalaista ja optimoitua urheilijaelämää. Spinningpyörän päällä vietettävä aika alkaa pikkuhiljaa pidetä aina kestävyysharjoittelun mittoihin. Vesijuoksussa olen heittänyt hyvästit nilkkatuelle. Jos ei aivan valtaisia askelia eteenpäin niin kuitenkin.

Suhinaa,

2007-11-28T23:54:00.000+02:00

kuntopyörän nimittäin.

Eteenpäin on menty. Saarioisten makaroonilaatikko vaihtuu pikkuhiljaa jogurttiseen lihapataan ja suppilovahverouuniperunoihin, peruskarjala savuolueen. Telkkarikin levisi joten on aika alkaa hilata miestä pohjalta takas raiteille. Queenin Bicycle racen tahtiin kun vetää raakoja ja kiduttavia spinningtreenejä kevääseen asti ihan oman olohuoneen nurkassa, saattaa ens kesänä olla nälkää varastossa ihan omaksi takaa. Onneksi tuli kaukaa viisaana hankittua kunnon spinningfillari syksyn korvilla.

Toistaiseksi kidutus on ollut lähinnä henkistä. Jalka paranee muttei sitä vielä uskalla kovin koville laittaa; 2x45min päivässä sujuu kivutta mutta on maksimin rajoilla kun siihen lisätään 2-3h jalkajumppaa. Vesijuoksu onnistuu myös - asetinpa itselleni tavoitteeksi vesijuoksuleirin itsenäisyyspäiväviikolle. Uusia ärsykkeitä voisi hakea kiertämällä kaikki pääkaupunkiseudun uimahallit vuorollaan. Veikkaanpa että aika riittää...

Kuntoutus kick-off

2007-11-26T20:42:00.000+02:00

Viime perjantaina käytiin Tiian kanssa Sallisen Tuomaksen luona Koskella hakemassa apua ja tukea kuntoutukseen, monivammapariskunta kun ollaan. Pitkän prosessin alussa ollaan ja pitkää pinnaa ja kovaa työtä vaaditaan ennen kuin jalka on kunnossa. Onneksi en ole koskaan töitä pelännyt!

Laitetaan tähän malliksi seuraavan kahden viikon tavoitteet ja kuntoutussuunnitelma, jospa siitä joskus tulevaisuudessa olisi apua jollekulle vastaavassa tilanteessa:

Tavoite 23.11.-7.12. : Kävelyn normalisointi, pohjelihaksen aktivoituminen ja paluu urheilijan kirjoihin säännöllisen liikunnan avulla

Kuntouttavat liikkeet:

-nilkan ojennus/koukistus ilman vastusta
-nilkan ojennus/koukistus kuminauhalla vastustaen

Näitä 1000 toistoa/päivä noin suunnilleen. Vie muuten aikaa !

"Treeni":

-kuntopyörä, poljin jalkapohjan keskellä 1vko, sen jälk. siirto päkiälle.
-vesijuoksu (aluksi tuen kanssa), varottava pohjakontaktia
-muiden lihasryhmien harjoittelu (kestovoima)

Kävelyharjoitteet:

-painonsiirrot oikealle jalalle
-askelluksen harjoittelu
-rauhallinen kävelyharjoittelu / painonsiirto, askelpituus, rytmi
-vähitellen kävely hieman pohkeen aktivointia korostaen

Eli nyt kun leikkauksesta on vajaat kolme viikkoa, on painoton pitkittäissuuntainen liike sallittu, painon kanssa ei koko liikerataa. Kaikki sivuttaisliike on pannassa. Kestävyysharjoitteluun pääsee käsiksi pikkuhiljaa kuntofillarin ja vesijuoksun avulla. Parin viikon päästä katsotaan taas uusi ohjelma. Oikein odotan sitä aikaa kun pääsen todella tekemään jalkaa kuntouttavia ja kehittäviä liikkeitä (6vk -->) ; luultavasti löytyy uusia ärsykkeitä ja harjoitteita, loikkavalmentajalta.

On tässäkin toisaalta tekemistä - ei ihan SM-kunnossa olla vielä.

Kestävyysurheilun ydin

2007-11-24T23:06:00.000+02:00

Lainaus suomalaisen kirjallisuuden klassikosta tiivistää hienolla tavalla koko kestävyysurheilun syvimmän lainalaisuuden. Yksi virke ilmentää sen puhtainta kauneutta. Kokonaisvaltaista työtä ja tunnetta.

Mies painui uudestaan kuruun. Kangistunut ruumis oli aluksi vastahakoinen, mutta kun rohtiminen paidanselkämys sitten alkoi höyrytä, toimi kone jälleen.

Väinö Linna, Täällä Pohjantähden alla.

Ero ystävästä

2007-11-22T23:09:00.000+02:00

Yksi suhde loppui tänään. Kuten kaikki muutokset, tämäkin pelotti etukäteen mutta päätöksen jälkeen on ollut helpompi hengittää. Aikansa kutakin, myös eloa pallo jalassa.

Hermo petti päivää aiottua aikaisemmin ja heitin kipsilastan nurkkaan. Tuokio kestää vielä täydelliseen vapauteen - nyt harjoitellaan omilla jaloilla seisomista nilkkatuki turvana.

Eilen salilla 1.15 treeni, kuntopyörä 30' + voimaa leikatulle jalalle 25' + kuntopyörä 20'.
Tänään ap 40' kuntopyörällä ja illalla 40' kuntopiiri keskivartalolle. Välissä shoppailumaratoni, livenä, ei ostoskanavalta.

Salitreeniä ja kuntopyörää

2007-11-20T15:51:00.000+02:00

Uskomatonta kuinka hauskalta kuntopyörän polkeminen voi tuntua! Lauantaista alkaen sitä on annosteltu nousujohteisesti aloittaen 5min pätkästä. Eilen jo 2x30min höystettynä kuntopiiriliikkeillä. Joka kerta polkemisen jälkeen on kiristettävä sidettä - kertoo siitä että verenkierto elpyy ja turvotus vähenee liikunnan ansiosta. Eipä olisi uskonut että liikunnan iloa täytyy hakea kovimman kautta.

Salitreeniä Kumpulassa on takana jo 3 kertaa pulska tunti puolitoista kerrallaan. Pitkiä sarjoja kestovoimaa laitteilla ja pienillä painoilla; pakara-takareisilaite on leikatulle jalalle loistavaa treeniä! Ehkä se tästä... vaikka oikea pohje onkin jo vajan kahden viikon aikana menettänyt ympärysmitastaan 2-3cm terveeseen jalkaan verrattuna.

Liekö lihasten hupenemista vai mitä kun painoa on rapiat kymmenkunta voirasiaa vähemmän kuin vuosi takaperin? Tänään mentiin jo alle 69kg:n ihan heittämällä ja kotiin tultiin suklaalevyt ja croisantit repussa jottei ulkomuoto ala liikaa kestävyysurheilijaa muistuttamaan. Rajansa valehtelullakin.

Jumitusta ja kuumehoureita

2007-11-18T20:31:00.000+02:00

Elämä alkaa vihdoin voittaa. Leikkauksesta (6.11.) on nyt 1,5 viikkoa ja kipsi jalassa vielä viikon päivät. Koiven kanssa on pärjätty varsin mukavasti, vaikka onhan tuo kipsilasta vähän turhankin tuttu ja turkasen tukala kumppani.

Pari ekaa päivää meni mukavasti pilleripöhnässä panacodia, buranaa ja jotain morfiinijohdannaista napsiessa. Äijä oli kuitenkin sekä köyhä että kipeä. Kun pöhnä alkoi helpottaa, iskikin sitten kurkkutulehduksen poikanen, joka varttui varsin nopealla tahdilla ihan kunnon taudiksi. Kuumetta 38'C ja kurkku niin turvoksissa että hengittäminenkin sattui. En suosittele - tosin Marika pääsi nokittamaan kipsillä ja mahataudilla. Ei hääviä sekään. No, pari päivää kärvisteltyäni sain keskiviikkona Kaikkosen oloiselta kaverilta Meilahdesta Zithromax-kuurin. Kyselin että eikös kuitenkin pitäisi ottaa jokin nieluviljely, jotta selviäisi onko siellä nielussa bakteeria mutta kuulemma ei ole huolta sillä " kyllä tämä kaikki oravaa pienemmät sieltä kurkusta tällä lähtee". Mikäs siinä.

Niin, olin itseasiassa Meilahden korvapolilla kuulemassa mitä poskionteloiden TT-kuvasta oli löytynyt. Piilevä ja pitkäaikainen hammastulehdushan se siellä yläposkihampaan juuressa asustelee ja aiheuttaa vaikka minkämoisia oireita - teoriassa. Käytännössä on tietysti vaikea tietää, kuinka iso osa tän ja viime vuoden sairastelu- ja suorituskykyongelmista menee tuon tulehduksen piikkiin. Toivotaan, että valtaosa. Ilmeisesti se tulehdus on ollut siellä jo hyvän aikaa koska oli syönyt tiensä luun läpi jo poskionteloon saakka. Soittelin hammaslääkärille ja kyselin mitä tehdään. Kuulemma juurihoito, joka vaatii useampia käyntejä ja jos ei aukko poskionteloon mene sen jälkeen umpeen niin leikataan poskionteloita. Ei ihan semmoisia uutisia mitä tässä tilanteessa olisi halunnut kuulla.

Tää saikulla olo on melkoisen leppoisaa touhua nyt kun tuo tauti helpotti. Aamulla vetää kevyen aamiaisen ja katsellee aamusarjat tehden kevyitä jumppaliikkeitä. Päivä jatkuukin mukavasti ostoskanavan ja ostosruudun parissa. Tollainen Swiffel Sweeper, H2O Mop ja erityisesti VibroShape -vyö pitää ehdottomasti saada. Ostopäätöksen jälkeen onkin aika siirtyä koneen ääreen ja surffailla netissä ja muutenvaan jumittaa. Ennen iltapäiväsarjoja ehtii vielä vetäistä päikkärit ja lämmittää annoksen Saarioisten makaronilaatikkoa tai Pirkka Lihaperunasosetta. Aamusarjoista suosikikseni on nousemassa Elämää Ballykissangelissa ja alkuillan kruunaa ehdottomasti Sydämen asialla. Tässä brittiläisen pikkukylän 60-lukuista elämää kuvaavassa sarjassa on on se loistava puoli, että sen näkee heti seuraavana aamuna uusintana eikä näinollen menetä mitään vaikka keskittyminen hieman harhailisikin. Näin vanhempana olen näköjään mieltynyt laatusarjoihin - kymmenen vuotta sitten ensimmäisten nilkkaleikkausten aikaan Kauniit ja Rohkeat muodostivat päivän kohokohdan. Ilta kuluukin telkkarin ääressä jalkaa heilutellen ja seuraavana aamuna homma pyörähtää taas jo tutuksi tulleille urilleen. Paitsi jos oikein hektinen päivä sattuu niin saatan köpöttellä postilaatikolle asti.

Oikeastaan on ihan terveellistä välillä pysähtyä ja elää hetki täysin paineetonta elämää.

Treenit on jäissä, ymmärrettävästi. Olen kuitenkin päivittäin koettanut jumpata keskivartaloa ja jalkoja 30-50min. Se hyöty tästä jaksosta ainakin on, että selkä ja vatsa saavat kyytiä. On kuitenkin kohtuullisen turhauttavaa koettaa treenata niin ettei liika hiki puske läpi - ei käy kateeksi naisia kuntosaleilla, mitenkään yleistämättä. Piakkoin homma helpottuu ja pääsen kevyesti polkemaan kuntopyörää ja käymään salilla, joten toivoa on ilmassa. Motivaatio on ihme kyllä paremmissa kantimissa kuin koko syksynä - olenko olemassa vain toipuakseni vammasta ja ongelmasta toisensa jälkeen?

Nilkkaleikkaus nr 5

2007-11-18T20:13:00.000+02:00

Uran viides (5) nilkkaleikkaus on sitten tehty. Kovin montaa ei enää taida kone kestää vaikka aiemmat olivatkin jo vuosilta 1996-2000. Toivotaan että kaikki oppi noista tulee käytettyä enkä hölmöile turhaan tälläkertaa.

Orava teki Evansin tyyppisen leikkauksen, jossa vahingoittunut Peroneus brevis -jänne katkaistiin yläosastaan ja ommeltiin kiinni longukseen. Loppuosa uitetiin kehräsluun läpi 6mm poralla työstetyn reiän läpi ja kiristettiin nilkka sillä. Kuulemma jänne oli liian pahoin vaurioitunut korjattavaksi anatomisesti. Nivelsiteitäkin ommeltiin ja jalkaan iskettiin kipsilasta.

Vaikka arveluttaakin, kuinka jalan toiminnallisuus muuttuu tän operaation vaikutuksesta, niin ei auta kuin luottaa huippuammattilaiseen. Ei ainakaan jää jossiteltavaa kunhan itse hoidan kuntoutuksen niin hyvin kuin mahdollista. Ennuste on seuraavanlainen:

-kipsi 2,5vkoa, ensimmäinen viikko varaamatta, toisella puolikas paino sallittu ja sitten kokopainolla. Tämän jälkeen kepit nurkkaan jos mahdollista ja jalkaan nilkkatuki, jonka kanssa eletään 1kk
-kevyttä kuntopyöräilyä 1,5vkon kohdalta, kipsin poiston jälkeen enenevässä määrin mutta varoen nilkan täyttä liikettä. 6vko:n kuluttua voi kävellä enemmän ja pyöräillä ja hiihtää tuen kanssa. Juoksuaskeleita saa ottaa noin parin kuukauden kuluttua jos kaikki menee hyvin.

Saapa nähdä kuinka äijän käy; kovaa kuntoutusta ja mielenkiintoinen projekti on joka tapauksessa edessä ja tarkoituksena on olla vielä huippukunnossa viivalla. Ensimmäinen askel on etsiä hyvä fysioterapeutti kuntoutusvalmentajaksi.

Peroneus päreinä

2007-11-18T16:58:00.000+02:00

Nopeusvoimatreeni keskiviikkona ennen Virkiä-Jukolaa. Teen 50kg levytangolla puolikyykkyjä nousten päkiälle asti. Jonnekin muistini sokkeloihin on rekisteröitynyt mielikuva siitä, että jossakin vaiheessa oikea nilkka antoi myöten jonkin verran ja treenin jälkeen se oli jotenkin omituinen. Seuraavan aamun taitotreenissä se sitten häiritsi jo aikalailla; jokaisella askeleella kehräsluun alueella ja sen yläpuolella oli kipua. Laitoin homman hermopinteen piikkiin; tuntuu kuin jalka olisi osin poissa paikaltaan ja nivel lukossa. Ajattelen, että jos nyt pyöräyttäisin nilkan, ongelma poistuisi. Jukola-lauantaina aamiaiselle kävellessä tulee aikalailla epätoivoinen olo. Sattuu joka askeleella eikä kipu tahdo hävitä. Puolentunnin verkkalenkistä ensimmäiset puolisko on tuskaista, samoin verryttely ennen suoritusta. No, tulos oli hyvä vaikka pyöräytinkin jalan eikä se siitä kuitenkaan odotusteni vastaisesti kohentunut.

Jälkiviisaana olisi pitänyt mennä lääkärille jo tässä vaiheessa. Nyt sitkistelin koko kesän jalalla, joka ei pelannut lainkaan. Välillä hävisi tunto ulkosyrjältä, välillä juoksemisen esti kipu kehräsluun alla ja takana. Kaikenlainen kuntoutusyritys vei aina tilannetta vaan huonompaan suuntaan. Andersin käsittely tosin auttoi - aina seuraavaan treeniin asti. Niinpä kitkuttelin kisan silloin kisan tällöin ilman mahdollisuutta kunnolliseen harjoitteluun. Puolittainen puuhastelu ei koskaan ole ihmeemmin kiinnostanut - eikä se sitä tehnyt nytkään. Kivunkin olisi kestänyt mutta jalan pettäminen alta vähänkään epätasaisella alustalla vei innon ja motivaation rippeet. Syksyn rääppiminen SM-pitkänmatkan jälkeen olisi saanut jäädä kokematta. Kun ei kulje, ei kiinnosta, ei huvita eikä ole terveyttä ei velvollisuudentunto saisi olla aina se ainoa syy, joka pakottaa kisoihin. Halikkoviestissä oltiin siinä pisteessä että juokseminen oli lähes mahdotonta. Kävelykin teki tiukkaa, varsinkin heikommalla alustalla.

No, siinä vaiheessa kun ei ole enää hävittävää, voi mennä lääkäriin. Linko määräsi magneettiin jonka jälkeen Michelsson totesi että joo, molemmat peroneusjänteet on revenneet pitkittäissuunnassa, brevis ainakin kolmeen osaan ja longus kahtia. Nivelsiteetkin olivat löysällä, yllättäen Paha vamma, kuulemma, ja toipumisennuste epävarma. Kuukausien tauosta puhuttiin parhaassakin tapauksessa. Miika hommasi mulle ajan vielä Turkuun Oravalle, joka oli optimistisempi. Kuulemma tulee leikkauksen ja kuntoutuksen avulla ihan kelvolliseksi. Liekö kokemuksen tuomaa varmuutta, rohkeampaa optimismia vaiko molempia. Joka tapauksessa leikkaus edessä ja tämän vuoden puolella juoksut juostu.

Eipä siinä mitään, eilisen teeren poikia ei olla - siinäkään hommassa. Edellisestä kerrasta on onneksi aikaa jo seitsemän vuotta.